Ilveksen valmennusryhmässä tapahtuu huomattava muutos kuluvan kauden jälkeen.

Joukkueen maalivahtivalmentajana vuodesta 2010 lähtien toiminut Markus Korhonen jättää pestinsä. Aamulehden tietojen mukaan Korhonen siirtyy ensi kaudeksi Sveitsiin EHC Kloteniin.

Ilves on löytänyt Korhosen tilalle uuden maalivahtivalmentajan. AL:n mukaan tamperelaisseuran tuleva maalivahtivalmentaja on Simo Vehviläinen.

Vehviläinen, 42, toimii parhaillaan Sveitsin jättiseura SC Bernin maalivahtivalmentajana kolmatta kauttaan. Sitä ennen hän toimi vastaavissa tehtävissä Saksassa yhden kauden ja KHL:ssä neljän kauden ajan.

Suomessa Vehviläinen on työskennellyt useita vuosia Pelicansissa. Hän toimi seurassa maalivahtivalmennuksen lisäksi joukkueenjohtajana sekä videovalmentajana.

LUE MYÖS: