Sportin jättävä Doug Shedden tyrmää seurapomon väitteet IL:lle: ”Ei aavistustakaan”
Liigassa viimeisenä majaileva Sport kertoi keskiviikkona Doug Sheddenin jättävän tehtävänsä joukkueen päävalmentajana välittömästi.
Vaasalaisten urheilujohtaja Ari-Pekka Pajuluoma kommentoi Sheddenin lähtöä seurasta vain vajaan kahden kuukauden jälkeen väittäen kanadalaisluotsin häipymisen taustalla olleen heikon urheilullisen menestyksen lisäksi ”jotain henkilökohtaista”.
Sopimuksen purkamista itse ehdottanut Shedden, 64, hämmästelee Pajuluoman lausuntoja Iltalehdelle antamassaan haastattelussa.
– Minulla ei ole aavistustakaan, mistä hän puhuu, valmentaja täräyttää.
Sheddenin itsensä mukaan miehen ratkaisun taustalla on ennen kaikkea Liiga-karsintojen poistuminen tämän vuoden kalenterista. Sport säästää Sheddenin oma-aloitteisen lähdön myötä myös merkittävän summan tämän palkkakustannuksissa.
– Liigan säännöt muuttuivat niin, ettei kukaan putoa tällä kaudella. Niinpä tämä oli helppo päätös tehdä, koska en ollut joka tapauksessa tulossa takaisin enää ensi syksynä.
– Sport säästää rahaa ja he saavat antaa mahdollisuuden nuorelle valmentajalle (Jussi Tapio), Shedden perustelee päätöstään.
Sport on voittanut viimeisestä kahdeksasta pelistään vain yhden. Joukkueen odotetaankin aloittavan pelaajien tyhjennysmyynnit hetkenä minä hyvänsä. Ainakin joukkueen ruotsalaispelaajat herättänevät kiinnostusta muissa Liiga-seuroissa sekä muualla Euroopassa.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!