Sami Kapanen tylynä Pelicansin sukelluksen jälkeen: ”Kun pelipaita laitetaan päälle…”
Pelicans koki keskiviikkona karun 0-6 murskatappion KooKoolle kotiyleisönsä edessä. Juuri apuvalmentajiaan vaihtanut seura ei keskiviikkoisen ottelun perusteella ollut ottanut kehitysaskelia viikon mittaisen sarjatauon aikana.
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Pelicansin päävalmentaja Sami Kapanen latasi tylyn analyysin joukkueensa suorituksesta.
– Vastustaja asetti sellaisen pelitemmon, kamppailuvaateen ja pelinopeuden, ettei meillä ollut siihen tänään minkäänlaista vastausta. Se on aivan sama, miten harjoittelee ja miltä harjoittelu tuntuu ja että joukkue on energinen ja valmiin oloinen, mutta kun pelipaita laitetaan päälle, niin ei voi odottaa muuta kuin että on valmis pelaamaan ja me ei tänään oltu valmiita pelaamaan, Kapanen arvioi.
Kapanen mainitsi myös, että Pelicans pääsi viimeisten kymmenen minuutin aikana peliin mukaan, kun KooKoo otti kuuden maalin johtoasemassa jalkaa pois kaasulta. Kokonaiskuvaan tuo jakso ei kuitenkaan vaikuttanut.
– Tämä oli tänään todella, todella synkkä ilta.
Pelicans on sarjassa kolmanneksi viimeisenä. Pussinokkien takana ovat vain Vaasan Sport ja HIFK.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Linus Nyman siirtyy Liigaan – todellinen yllätysosoite: ”Päätimme tarttua tilaisuuteen”
- Sami Kapanen tylynä Pelicansin sukelluksen jälkeen: ”Kun pelipaita laitetaan päälle…”
- New York Rangers teki maalivahtihankinnan NHL:ssä
- Liigassa hurjia murskatuloksia – Tapparan tähtikaksikko pistepörssin kärkisijoille
- Raimo Helminen: ensi kauden seura selvillä
- Mestis-seura nappasi lainavahvistuksen Liigasta: ”Tuo hyökkäykseemme lisää leveyttä”
- Jukka Jalonen: tässä viime vuoden tulot
- Tässä Liigan viime vuoden palkkakuningas
- Näin paljon SaiPan sensaatioluotsi Raimo Helminen tienasi
- Kärpät: hirmuvahvistus!
- Urheilucastin väite: Aatos Koivun lähtö lähenee TPS:stä – nämä Liiga-seurat ovat kimpussa
- Ruotsalaislehti: näin paljon SHL:n kalliit suomalaisflopit tienaavat
- Tämä EHT-mies nousee Leijonien olympiakoneeseen – Antti Pennanen listasi onnistujat
- Lähde: Kanadalaispelurin sopimus purettiin – siirtyy Liigaan!
- Toimittaja: Jokerien maalitykki vaihtaa yllättäen maisemaa!
- Ilves näytti hyökkääjälle ovea – uusi seura löytyi nyt!
- Kärpät: hirmuvahvistus!
- Leijonat-hyökkääjä Markus Nurmi: Ensi kauden seura selviämässä
- Suomalainen kärkivaraus: NHL kutsuu!
- Suru-uutinen: Entinen NHL-ykkösvaraus on kuollut