HIFK-leirissä iloitaan Jokerien paluusta Liigaan – Olli Jokinen: ”Kyllä niitä pelejä odotetaan”
HIFK:n päävalmentaja Olli Jokinen otti kantaa Jokerien todennäköiseen paluuseen Liigaan lauantaina Helsingin jäähallin uumenista.
Jokisen mukaan Helsingin paikalliskamppailujen paluuta kalenteriin odotetaan IFK-leirissä suurella innolla.
– Se on hyvä päätös. IFK tarvitsee Jokereita ja Jokerit tarvitsee IFK:ta. Kyllä niitä pelejä odotetaan ensi vuonna ja varmasti saadaan aamupalapöytiin ja kahviloihin keskusteluja aikaiseksi, Jokinen kommentoi SuomiKiekolle lauantain Jukurit-pelin jälkeen.
– Kun itse muistelen niitä 90-luvun derbypelejä, niin kyllä niistä aina puhuttiin ja koko viikko niitä odotettiin. Hieno homma että Jokerit palaa pääsarjaan, Jokinen jatkaa.
Liigan ensi kaudeksi uudistuneeseen sarjamalliin HIFK-luotsilla ei ollut sanottavaa puolesta tai vastaan.
– En ole oikein mitään mieltä. En seurannut, Jokinen viittasi sarjamalliuudistuksen tiimoilta järjestettyyn lehdistötilaisuuteen.
Jokisen vastuu HIFK:ssa kasvoi urheilujohtaja Janne Pesosen potkujen myötä, sillä päävalmentaja kuuluu nyt myös seuran pelaajarekrytoinneista vastaavaan ryhmään. Ylimääräinen vastuu ei Jokisen mukaan ole vaikuttanut suuremmin arkeen päävalmentajana.
– Ei ole takki tyhjä. En mä ole päivittäin soittelemassa agenteille. Ihan normaalia koutsin hommaa ja totta kai keskustellaan Mika Kortelaisen ja toimistusjohtajan kanssa siitä, keiden pelaajien perään lähdetään.
– Enimmäkseen ”Kölli” (Kortelainen) niitä urheilutoimenjohtajan töitä hoitaa, en minä, Jokinen avaa pelaajarekrytointiprosessin työnjakoa.
HIFK:n ja Jokerien paikallispelit palaavat ensi kaudella kalenteriin ensimmäisen kerran sitten kauden 2013-14.
Miska Miettinen, Helsinki
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SS: Tapparan huippulupaus siirtyy kilpailijan leiriin!
- Max Westergård: uusi seura!
- NHL-supertähdelle karmea takaisku: olympiamatka vaarassa!
- Liigan maalitykki loukkaantui pahasti – yleisö hiljeni
- Kanadan olympiajoukkueelle surkea uutinen: NHL-supertähti loukkaantui – kisamatka vaarassa
- Ismo Lehkonen antaa raippaa TPS:lle – yhdelle taholle tyly arvio: ”Aika kassalla ollaan”
- Sopimus purkissa – tässä Kalle Kossilan tulevien kausien joukkue
- NHL-GM pistänyt joukkueensa myyntiin: ”Ihan sama pääsemmekö pudotuspeleihin…”
- Nimet paperissa – tässä Niclas Westerholmin loppukauden seura
- Leijonien NHL-tähdestä huolestuttava uutinen!
- Sopimus purettu – HIFK:sta tuttu maajoukkuemies vaihtaa maisemaa
- Tässä Micke-Max Åstenin uusi seura!
- Aleksander Barkov: iso paljastus!
- Tapparalta taas kova kaappaus – IL: Haaviin TPS-legenda
- Liiga-provot: HIFK on sarjan suurin huijari
- Ruotsalaisesta NHL-vahdista leviää järkyttävä huhu: ”Meitä kuvottaa”
- Lähde: Sportin tyhjennys jatkuu – ruotsalaishyökkääjän seuraava osoite selvillä
- Lähde: Boston Bruins laittoi Joonas Korpisalon myyntiin – tässä syy
- Huima väite: Leijonien olympiajoukkueen pelaaja yritetään kaupata NHL:ssä – ”Hän on selvästi saatavilla”
- Pekka Virta: pitkä sopimus