Loukkaantuneesta NHL-supertähdestä surkea uutinen – olympialaiset vaarassa?
New York Rangers on asettanut viikonloppuna loukkaantuneen tähtipuolustajansa Adam Foxin pitkäaikaisloukkaantuneiden listalle sunnuntaina NHL:ssä.
Joukkueen sisäisen pistepörssin kärkisijaa Artemi Panarinin kanssa jakava Fox, 27, loukkaantui lauantaina Tampa Bay Lightningin Brandon Hagelin taklattua yhdysvaltalaistähteä.
LTIR-listalle joutuminen tarkoittaa samalla sitä, että kertaalleen NHL:n parhaana puolustajana palkitun Foxin voi aktivoida takaisin pelaavaan kokoonpanoon aikaisintaan yhden kuukauden tai 24 ottelun jälkeen. Käytännössä uutinen tarkoittaa sitä, ettei Foxia nähdä tositoimissa ainakaan kuluvan vuoden puolella.
Fox lukeutuu Rangersin alkukauden harvoihin valopilkkuihin. 9,5 miljoonan dollarin vuosipalkkaa nauttiva puolustaja on kasannut 27 ottelussa tehot 3+23=26. Foxin jättipalkkaa ei lasketa LTIR-jakson aikana Rangersin palkkakattoon.
Pahimmassa tapauksessa loukkaantuminen saattaa jopa tarkoittaa Yhdysvaltain suurimpiin puolustajatähtiin lukeutuvan Foxin joutumista sivuun helmikuun olympiaturnauksesta.
LUE MYÖS:
- Dallasissa suomalaisdraamaa – Miro Heiskanen loukkaantui, Mikko Rantanen teki historiaa
- Venäjä ulos nuorten MM-kisoista – Kanadan pääministeriltä tyly päätös
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä