Suomalaistähti teki odotetun paluun – pelasi ensimmäiset ottelunsa sitten viime joulukuun
Suomalaishyökkääjä Jerry Turkulainen, 27, teki viikonloppuna paluun tositoimiin pitkän loukkaantumisjakson jäljiltä.
Sveitsin NL:ssä HC Ajoien joukkuetta edustava Turkulainen oli pitkän tauon jälkeen mukana kokoonpanossa perjantaina ja sunnuntaina, kun Ajoie kärsi tappiot Ambri-Piottalle 2-3 ja Luganolle 1-2. Turkulainen onnistui sunnuntaina myös maalinteossa.
Ennen viikonloppua Turkulainen oli pelannut viimeksi viime vuoden puolella 21. joulukuuta eli lähes kymmenen kuukautta sitten. Hänen kautensa päättyi tuolloin jalkavammaan. Loukkaantumishetkellä Turkulainen johti Sveitsin liigan pistepörssiä, kun 30 otteluun kasassa olivat komeat tehot 9+29=38.
Turkulainen pelasi ennen Sveitsiin siirtymistään JYPissä useita huippukausia. Edellisellä Liiga-kaudellaan hän iski 60 otteluun pisteet 21+42=63 ollen pistepörssin toinen.
Ajoien kausi on lähtenyt liikkeelle surkeasti. Se on voittanut 14 ottelustaan vain yhden ja kerännyt viisi pistettä. Joukkue on jumbopaikalla kahdeksan pisteen erolla seuraavaan.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta