Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
Jokerit tiedottaa vahvistaneensa maalivahtiosastoaan Veini Vehviläisellä. 28-vuotiaan torjujan sopimus on voimassa joulukuun 21. päivään asti.
28-vuotias Vehviläinen on edustanut Liigassa JYPä, TPS:ää, Sportia ja Kärppiä. Häneltä löytyy palkintokaapista Suomen mestaruus keväältä 2018.
Liigan lisäksi Vehviläisellä on kokemusta SHL:stä, AHL:stä ja NHL:stä yhden ottelun verran. Vehviläinen voitti MM-kultaa Leijonien mukana keväällä 2019.
– Veini on hyvässä iässä oleva, meritoitunut maalivahti, jolla on edelleen korkeat tavoitteet. Hän on osoittanut pystyvänsä pelaamaan kansainvälisellä huipputasolla. Liikkuvana ja peliä hyvin lukevana maalivahtina hän tuo kokoonpanoon sekä kilpailua että kokemusta, Jokereiden urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki sanoo tiedotteessa
– Veinin pätkäsopimuksen tausta on samanlainen kuin viime viikolla julkaistulla Miro Nallilla. Hän on harjoitellut alkukauden ilman joukkuetta, joten seuraavat kaksi kuukautta tarjoavat sekä hänelle että meille mahdollisuuden arvioida rauhassa jatkomahdollisuuksia, Yrjänheikki jatkaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa