Näin Petri Matikainen kommentoi Liigan tulevaisuutta: ”Kyllä ne johtajat sitten kertovat”
HIFK ja JYP ottivat toisistaan mittaa Helsingin jäähallissa. JYP voitti 4–1.
Viime vuosiin nähden ottelun asetelma oli erikoinen. JYP oli aiemmin totuttu näkemään sarjan häntäpäässä. Nyt siellä on ollut koko kauden HIFK, kun taas JYPin alkukausi on ollut vahva.
JYPin päävalmentaja Petri Matikainen kommentoi pelin jälkeen ottelun lähtökohtaa.
– Oli aika vaikea asetelma. Mulla on rispekti HIFK:ta kohtaan ja tämä on aina vaikea paikka pelata, hän sanoi.
Hyvin oli JYP onnistunut valmistautumisessa. Peli alkoi sen vyörytyksellä.
– Joukkue tuli todella hyvin sisään. Saimme meidän koko viisikon liikkeelle ja vahvasti rinta rottingilla töihin. Saimme siitä palkinnon.
Toisen erän alussa JYP johti jo 4–0.
– Puoleen väliin peliä oltiin hyvin mukana. Sitten vähän löpsähti, Matikainen sanoi.
Matikainen teki vastikään yhdessä muun valmennusryhmän kanssa jatkosopimuksen JYPiin.
– Mä niin tykkään noista jätkistä. Siellä on sellaisia elementtejä, että he haluavat eteenpäin urallaan. Siellä on nuoria ja myös todella hyviä vanhempia pelaajia. En halunnut lähteä kesken pois. Ajattelin aluksi, että mennään vuosi kerrallaan, mutta nyt tuli sellainen mieli, että halusin jäädä, Matikainen kertoi jatkosopimukseen johtaneista syistä.
Hän myös kehui JYPin organisaatiota.
– Koko organisaatio on toiminut hyvin, urheilujohtajasta lähtien.
– Halusin jättää jonkinlaisen jäljen tänne. Enkä vain minä vaan koko valmennustiimi. Että saataisiin tämä JYP eteenpäin.
Ja eteenpäin on JYP mennyt ja lujaa. Se on sarjan kakkosena. Kokeneella valmentajalla pysyy kuitenkin jalat maassa.
– Alkuvaiheessa ollaan vasta. Ei tässä kannata ruveta mitään pilvilinnoja rakentelemaan. Pitkä on kausi. Oikeassa suunnassa kuitenkin ollaan.
Samaan aikaan, kun JYP tekee uutta nousuaan, suomalaisessa jääkiekkoilussa liikkuvat mannerlaatat. Liigan sarjajärjestelmää ollaan uudistamassa rajulla kädellä, ja onpa pöydällä jopa sellainen skenaario, että osa seuroista irtautuu koko Liigasta.
JYPin päävalmentaja Matikainen ei ole asialle antanut erityistä huomiota.
– No mä en ole ainakaan sanonut asiasta sanallakaan (pelaajille). Kun ei niistä tiedä mitään, on parempi keskittyä omiin hommiin, kokenut valmentaja tokaisi.
Uutisvyöry asian ympärillä on toki myös Matikaisen saavuttanut.
– Olen tietysti lukenut asiasta, mutta ei mulla ole oikeen mitään kommentoitavaa siihen, kun faktatietoa ei ole.
– Kyllä ne johtajat sitten kertovat, miten tässä toimitaan jatkossa, hän sanoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV: Jyri Rönn teki karun paljastuksen HIFK-Ilves-kohuottelusta!
- Tässä on Aleksi Anttalaisen ensi kauden seura!
- Leijonien ja Naisleijonien otteluiden selostaja olympialaisiin on selvillä!
- IS: Jani Hakanpään tilanteesta paljastus!
- SS: Tapparan huippulupaus siirtyy kilpailijan leiriin!
- Max Westergård: uusi seura!
- NHL-supertähdelle karmea takaisku: olympiamatka vaarassa!
- Liigan maalitykki loukkaantui pahasti – yleisö hiljeni
- Kanadan olympiajoukkueelle surkea uutinen: NHL-supertähti loukkaantui – kisamatka vaarassa
- Ismo Lehkonen antaa raippaa TPS:lle – yhdelle taholle tyly arvio: ”Aika kassalla ollaan”
- Sopimus purettu – HIFK:sta tuttu maajoukkuemies vaihtaa maisemaa
- Tässä Micke-Max Åstenin uusi seura!
- Aleksander Barkov: iso paljastus!
- Tapparalta taas kova kaappaus – IL: Haaviin TPS-legenda
- Liiga-provot: HIFK on sarjan suurin huijari
- Ruotsalaisesta NHL-vahdista leviää järkyttävä huhu: ”Meitä kuvottaa”
- Lähde: Sportin tyhjennys jatkuu – ruotsalaishyökkääjän seuraava osoite selvillä
- Lähde: Boston Bruins laittoi Joonas Korpisalon myyntiin – tässä syy
- Huima väite: Leijonien olympiajoukkueen pelaaja yritetään kaupata NHL:ssä – ”Hän on selvästi saatavilla”
- Pekka Virta: pitkä sopimus