SM-liiga ottaa käyttöön merkittävän uudistuksen
Paitsiohaastoja nähdään tulevalla kaudella SM-liigassa.
Joukkueet voivat jatkossa haastaa jo hyväksyttyjä maaleja jälkeenpäin, jos ne kokevat, että vastustajan maalia on edeltänyt paitsio.
– Testit ovat menneet hyvin. Merkittäviä ongelmia ei ole ilmennyt, ja kaikkiin havaittuihin parannuskohteisiin on kyetty löytämään ratkaisuja. Testijakso on ollut rohkaiseva, Liigan urheilujohtaja Jussi Markkanen kommentoi tiedotteessa.
Haastaa voi edelliseen pelikatkoon ja edelliseen siniviivan ylitykseen saakka.
Haaston onnistuessa maali hylätään ja pelikelloa käännetään takaisin paitsiohetkeen. Aloitus otetaan keskialueelta.
Mikäli haasto kuitenkin epäonnistuu, haastaneelle joukkueelle tuomitaan kahden minuutin joukkuerangaistus.
Systeemiä on testattu harjoituskaudella. Nyt se otetaan käyttöön kaikissa halleissa, ja kun olosuhteet ja valmiudet ovat nyt samat, haastot voidaan ottaa käyttöön heti runkosarjan alusta 9. syyskuuta alkaen.
– Teknologia mahdollistaa meille sen, että niissä harvoissa tapauksissa, joissa linjatuomari ei esimerkiksi pysty näkemään paitsiota omasta asemastaan käsin meillä olisi silti mahdollisuus löytää oikea tuomio tilanteeseen. Kamerat ja tarkistusmahdollisuus tuovat tähän varmasti apua, Markkanen kommentoi.
Täyttä varmuutta teknologia ei kuitenkaan tuo, joten parranpärinää lienee yhä luvassa.
– Jos käy niin, että kameratkaan eivät tarjoa varmaa todistetta paitsiosta, jäällä tehty maalituomio jää voimaan. Arvailemaan emme ryhdy, Markkanen totesi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu