MTV Urheilu: Niklas Rubin kertoi siirtonsa syitä – puhui Kärppien mestarihyökkääjän kanssa
Ässiä viimeisen kolmen kauden ajan edustanut ruotsalaisvahti Niklas Rubin, 29, on ollut viime vuosien ajan yksi Liigan kärkiveskareista. Tulevalla kaudella hän edustaa Oulun Kärppiä, johon hän siirtyi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Rubin valittiin viime kaudella Liigan parhaaksi maalivahdiksi. Loukkaantumisen takia hän pelasi runkosarjassa vain 24 ottelua torjuntaprosentilla 91,5. Pudotuspeleissä hän kirjautti kymmeneen otteluun torjuntaprosentin 93,1, kun Ässät eteni puolivälierien seiskapeliin asti.
– Ne ovat olleet parhaita kausia urallani tähän asti. Sain Ässissä paljon vastuuta ja pelasin runsaasti. Se auttoi kehittämään pelaamistani ja itseluottamustani, Rubin kertoo MTV Urheilulle.
Nyt Rubinin pelit jatkuvat Oulussa. Hän avasi syitä MTV:lle, miksi hän päätti siirtyä Kärppien riveihin.
– Syitä on muutamia. He lähestyivät minua jo aikaisessa vaiheessa viime kaudella, kun olin vielä loukkaantuneena. Kärpät oli todella kiinnostunut, Rubin sanoo.
Rubin kertoo, että siirtoon vaikutti myös keskustelut entisen joukkuetoverin Nicklas Lasun kanssa. Rubin ja Lasu ovat pelanneet yhdessä Frölundassa kolme kautta. Ruotsalaishyökkääjä Lasu edusti Kärppiä kausilla 2017-19 voittaen seurassa myös Suomen mestaruuden.
– Puhuin hänen kanssaan tästä paljon. Hänellä oli vain hyvää sanottavaa organisaatiosta ja ihmisistä täällä, Rubin avaa.
Rubin kertoo lisäksi, että Ässistä tuttujen Eemil Erholtzin sekä Tuomas Salmelan siirrot Kärppiin vaikuttivat positiivisesti hänen seuravalintaansa.
Kärpissä Rubin pääsee KalPan Suomen mestaruuteen johdattaneen Petri Karjalaisen valmennukseen. Ässät taipui viime keväänä puolivälierien seiskapelissä juurikin Karjalaisen KalPalle.
– Vihasin pelata KalPaa vastaan. He pelasivat vaikealla tavalla maalivahdin näkökulmasta. Kun minulle selvisi, että hän tulee tänne valmentamaan, olin iloinen, sillä tiedän, miten vaikeaa hänen joukkuettaan vastaan on pelata. Hän on hyvä tyyppi ja välittää pelaajista yksilöinä, Rubin sanoo uudesta luotsistaan.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!