Aitio: HIFK:n ykkösvahti lähti Pohjois-Amerikkaan – nyt puhuu seurapomo
HIFK:n leirissä kytee pienimuotoinen maalivahtikriisi uuden Liiga-kauden kynnyksellä ykkösvahdiksi kaavaillun Jakub Skarekin solmittua NHL-sopimuksen San Jose Sharksin kanssa.
Seuran urheilujohtaja Janne Pesonen vakuuttaa tilanteen olevan hallinnassa. Hänen mukaansa nykyinen maalivahtikaksikko Niko Hovinen ja Rastislav Elias on riittävän tasokas uuteen Liiga-sesonkiin.
– Totta kai me tilannetta kartoitamme. Sitten reagoimme sen mukaan. Täysi luotto löytyy molempiin maalivahteihin. Eliáš paikkasi viime kaudella tarvittaessa hyvin ja Hovinen oli viime kaudella maalivahtitilastojen kärkipäätä, Pesonen vakuuttelee Aition haastattelussa.
HIFK:n fanit eivät ole samoilla linjoilla seurapomonsa kanssa. Helsinkiläisten nykyistä maalivahtikaksikkoa pidetään yhtenä sarjan heikoimmista, eikä sen uskota kantavan joukkuetta menestykseen alkavalla kaudella.
Vaihtoehtoja siirtomarkkinoilla silti riittää yhä. Esimerkiksi seuraa kaudella 2012-13 edustanut ja tuolloin huippukauden jälkeen NHL:ään loikannut Joni Ortio olisi edelleen vapailla markkinoilla.
HIFK-fanien keskuudessa odotetaankin nyt tiukkoja linjanvetoja Pesosen suunnalta. HIFK:n on hankittava uskottava ykkösvahti ennen uuden kauden alkamista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa