Loukkaantuneesta Leijonat-puolustajasta karmea tieto – nilkka murtunut?
Leijonien Tony Sund loukkaantui maanantaina jääkiekon MM-kisojen kolmannessa alkusarjapelissä Ruotsia vastaan.
HIFK:ta seuratasolla edustava puolustaja väänsi nilkkansa inhottavan näköisesti puhtaassa taklaustilanteessa ottelun kolmannessa erässä.
Päävalmentaja Antti Pennasen arvio puolustajan tilanteesta ei lupaile hyvää.
– Uskoakaseni hän on sivussa lopputurnauksen. Tiedämme lisää huomenna, mutta luullakseni hänen kisat päättyvät tähän, Pennanen kommentoi medialle.
– Pahimmassa tapauksessa nilkka on murtunut, mutta en tiedä vielä tarkalleen. Tämä on tietenkin huono uutinen. Nyt meidän täytyy miettiä, kenet valitsemme korvaajaksi, Pennanen jatkoi.
Sundin luistimen terä töksähti epäonnisesti jäähän tämän entisen joukkuetoveri Anton Bengtssonin puhtaan taklauksen seurauksena, minkä vuoksi suomalaisen nilkka vääntyi.
– Mielestäni se oli hyvä ja puhdas taklaus. On sääli, mikäli hän on loukkaantunut. Olen häneen yhteydessä myöhemmin, Bengtsson kommentoi tapahtunutta.
Bengtsson ja Sund edustivat ruotsalaista Rögleä vuosina 2021-2023. Nykyisin Sund edustaa Helsingin IFK:ta, jonka riveissä puolustaja pelasi päättyneellä Liiga-kaudella 31 ottelua tehoin 2+8=10.
Sundin lopullinen kohtalo selvinnee tiistain aikana.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut