Kanadan tekeminen puhutti Viaplayn studiossa – Ossi Väänäseltä selvä näkemys: ”Vähän eri syke”
Kanada on pelannut vahvaa MM-turnausta. Se on voittanut kaikki viisi otteluaan maalieron ollessa peräti 28-2.
Lauantaina Kanada pöllytti Slovakiaa lukemin 7-0. Viaplayn studiossa käytiin erätauolla läpi ottelun avauserän tapahtumia, joista erityisesti yksi nousi esiin.
Noin kuuden minuutin pelin jälkeen lukemien ollessa vielä 0-0 Slovakian David Mudrak laukoi päädystä kimmonneen kiekon kohti maalia. Vaikka laukaus lähti suhteellisen pienestä kulmasta, heittäytyi Kanadan MacKenzie Weegar kiekon eteen toinen polvi jäässä ja blokkasi kudin.
Studioisäntä Tuomas Meling nosti esiin, että vaikka kyseessä ei ole Weegarin uran tärkein ottelu, lähti tämä siitä huolimatta blokkaamaan jopa pienestä kulmasta lähtenyttä vetoa.
– Luonnekysymys, Mikko ”Bambi” Lehtonen totesi.
– Tuossa näkyy myös se arvostus turnausta kohtaan. Uskon, että iso osa tuota on nimenomaan se, että (Sidney) Crosby on joukkueessa, (Marc-Andre) Fleury on joukkueessa, (Nathan) MacKinnon on joukkueessa. Niillä on missio tulla ja voittaa, Ossi Väänänen puolestaan sanoi.
Vastaavanlaista heittäytymistä pelille ei Kanadalta ole aivan joka vuosi totuttu näkemään.
– Aina silloin tällöin viime vuosina ollaan nähty vähän rennompia alkusarjan pelejä, mutta tänä vuonna on vähän eri syke, Väänänen jatkoi.
Kanada kohtaa MM-kisoissa seuraavaksi Suomen. Ottelu pelataan maanantaina kello 21.20 alkaen.
LUE MYÖS
- Dallasissa suomalaisdraamaa – Miro Heiskanen loukkaantui, Mikko Rantanen teki historiaa
- Venäjä ulos nuorten MM-kisoista – Kanadan pääministeriltä tyly päätös
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä