Raju väite NHL:n kulisseista: Suomalaistähti haluaa vaihtaa joukkuetta
Boston Bruinsin Joonas Korpisalo, 30, on noussut jälleen siirtohuhujen kohteeksi NHL:ssä.
RG.com-sivuston toimittaja Jimmy Murphyn mukaan Korpisalo haluaa siirron toiseen joukkueeseen, mikäli Bruinsin valmennusjohto ei pysty takaamaan tälle kulunutta kautta enemmän peliaikaa ensi kaudella.
Bruinsin ykkösmaalivahtina pitkän jatkosopimuksen seuran kanssa juuri runkosarjan kynnyksellä solminut Jeremy Swayman.
– Useiden lähteiden mukaan Korpisalon agentti Markus Lehto on kertonut GM Don Sweeneylle, että mikäli suunnitelmissa ei ole antaa tälle enemmän peliaikaa, hänen asiakkaansa on avoin siirrolle kesäkauden aikana, Murphy kertoo.
– Kuulen hänen nimeään (huhuissa) yhä enemmän ja enemmän. Hän ei ole tyytyväinen ja tuntee ansaitsevansa enemmän peliminuutteja. Hän on enemmän kuin avoin tarkastelemaan eri siirtovaihtoehtoja, nimettömänä pysyttelevä NHL-sisäpiirilähde kertoo RG:lle.
Murphyn lähteiden mukaan Bruins sai kyselyitä suomalaismaalivahdista jo NHL:n siirtotakarajalla. Tällä kaudella 27 ottelua pelanneen Korpisalon nykyistä, viisivuotista ja neljän miljoonan dollarin vuosipalkan takaavaa sopimusta on jäljellä vielä kolmen kauden verran.
Korpisalon viime vuodet NHL:ssä ovat olleet tuulisia. Suomalaistorjuja on edustanut kolmen viimeisen kauden aikana peräti neljää eri NHL-organisaatiota. Bruinsiin suomalainen kaupattiin viime kesänä Ottawa Senatorsista.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä