Mikko Rantanen törmäili taas NHL:ssä – nuoren tähden polvi vääntyi karmealla tavalla

Dallas Starsin Mikko Rantasen Albertan vieraskiertue NHL:ssä jatkui vastustajan kannalta epäonnisissa merkeissä perjantain vastaisena yönä.
Stars haki Calgary Flamesistä 5-2-vierasvoiton Rantasen iskettyä tehot 1+1. Pisteitä enemmän puhutti kuitenkin tilanne, jossa Rantanen menetti tasapainonsa liukuen suoraan Flamesin Connor Zaryn jalkoihin sillä seurauksella, että nuoren hyökkääjän jalka taittui törmäyksessä karmealla tavalla. Zary jäi makaamaan tuskaisena jään pintaan polveaan pidellen. Lopulta 23-vuotias hyökkääjä talutettiin pukukopin puolelle.
Rantanen nousi jo joukkueensa edellisessä ottelussa otsikoihin tämän törmättyä Stuart Skinneriin sillä seurauksella, suomalaisen polvesta iskun päähän saanut Edmonton Oilersin ykkösmaalivahti joutui jättämään ottelun kesken.
– Näytti ACL-vammalta. Zary saattaa hyvinkin olla poissa vuoden päivät, viestipalvelu X:ssä arvioitiin Zaryn vammaa.
Zaryn todennäköiseltä vaikuttava kauden päättyminen olisi samalla valtaisa takaisku Flamesin pudotuspelihaaveiden kannalta. Hyökkääjä on iskenyt kuuden pisteen päässä pudotuspelipaikasta olevalle Flamesille tällä kaudella pelaamissaan 54 ottelussa 27 (13+14) tehopistettä.
Zaryn loukkaantuminen on katsottavissa alta löytyvältä videolta tai täältä.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Toimittaja: Legendaarinen NHL-pelipaita tulee takaisin!
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Ryan Laschin yllätyssiirrosta uutta tietoa – hylkäsi tarjoukset Liigasta
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Liiga-seura täräytti hurjan hankinnan hyökkäykseen!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Lähde: Kohta jysähtää iso vaihtokauppa – NHL-lahjakkuus vaihtamassa maisemaa!
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!