Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
Sami Kapanen luotsasi ensimmäisen ottelunsa Lahden Pelicansin uutena päävalmentajana keskiviikkoillan liigakierroksella. Vastassa oli Kärpät.
Ottelusta tuli melkoista ilotulitusta. Pelicans voitti Oulussa pelatun kamppailun monien käänteiden jälkeen 7−4.
Kärpät johti ottelua kahteen otteeseen kahdella maalilla. Peli oli puolivälin ylittäessään vielä kotijoukkueelle 3−1, mutta lahtelaiset kirivät tasoihin ja ohi.
Kärpät pääsi päälle kahdeksan minuuttia ennen loppua maalin päähän, mutta Michal Kovarcikin osumasta meni vain 24 sekuntia, kunnes Ryan Lasch vei Pelicansin taas kahden maalin etumatkalle. Tehot 2+2 niitannut Leevi Tukiainen pani kiekon vielä tyhjään pömpeliin.
Kapasen tulo penkin taakse piristi pussinokkia, sillä Pelicans oli ennen keskiviikkoa seitsemän pelin mittaisessa tappioputkessa.
Putkista puheen ollen KalPa venytti perättäisten voittojensa sarjaa jo kuuteen. Sport kaatui eilen Vaasassa jatkoajalla ja nyt kuopiolaiset hakivat Porista 4−1-vierasvoiton Ässien kustannuksella.
Kärkipään mittelössä Lukko haki HIFK:lta täyden pistepotin selvällä 5−1-voitolla. Raumalaiset siirtyivät samalla sarjakärkeen Ilveksen ohi. Tupsukorvilla on kuitenkin vain piste vähemmän kuin Lukolla, ja kaksi peliä vähemmän pelattuna.
Kiekko-Espoo puolestaan päätti SaiPan kuuden ottelun mittaisen voittoputken. Petteri Rimpinen nollasi lappeenrantalaiset 3−0-voitossa.
Hyvävireinen HPK johti Jyväskylässä ottelua 1−0 loppuminuuteille saakka, mutta JYP tuli tasoihin ajassa 57.08. Matsi ratkesi voittolaukauksilla JYPille 2−1.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!