IS: Sportin kohupelaajasta uutta tietoa – sai palkankorotuksen vain hetki ennen hyllytystään
Vaasan Sportin kärkipelaajiin lukeutuneet puolustajat Miro Karjalainen ja Otso Rantakari ovat olleet hyllytettyinä seuran toiminnasta jo kahden kuukauden ajan.
Täksi kaudeksi Vaasaan siirtyneestä kaksikosta Rantakarin sopimus oli kaksivuotinen ja Karjalainen yhden vuoden pituinen.
Ilta-Sanomat uutisoi maanantaina Sportin allekirjoittaneen Karjalaisen kanssa uuden, palkankorotuksen sisältäneen jatkosopimuksen vain hetki ennen Kuopion hyllytykseen johtaneita tapahtumia.
Sportin vt. urheilujohtaja Ari-Pekka Pajuluoma ei vahvista IS:n väitteitä. Sen sijaan seurapomo kertoo olevansa tyytyväinen nykyisen kokoonpanon työpanokseen.
– Olen tyytyväinen siihen, miten pystymme pelaamaan joka ottelussa. Joukkue tuntuu tosi sitoutuneelta ja se lyö kaiken likoon, Pajuluoma kehuu.
Tiukan taloustilanteensa kanssa kärvistelevä Liiga-seura ei ole juuri tällä hetkellä tekemässä uusia hankintoja pelaajapuolelle.
– Tavoite on tietyllä tavalla vahvistaa joukkuetta, jos se suinkin on mahdollista. Onko se mahdollista? Tällä hetkellä meillä ei ole mitään virityksiä, mutta katsotaan, miten asiat tästä etenevät, Pajuluoma pyörittelee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!