TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
TPS jatkaa valmistautumistaan tulevaan Liiga-kauteen. Seura tiedotti keskiviikkona kaksivuotisesta sopimuksesta oman kasvattinsa Hannu Kurun, 32, kanssa.
Keskushyökkääjä palaa Liigaan viiden ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Viime kaudella Kuru edusti GKS Tychyä Puolassa. Jälki oli kovaa: mestaruus ja pistepörssin voitto 38 ottelun tehoilla 18+34=52.
– Lähdin ulkomaille hakemaan kiekollisempaa roolia, ja se oli iso muutos. Viime vuodet ovat tuoneet paljon itseluottamusta, ja toivottavasti pystyn tuomaan sitä myös tänne. On todella iso asia päästä vetämään mustavalkoinen paita taas päälle – olen siitä ylpeä, Kuru kertoo TPS:n tiedotteessa.
TPS:n urheilujohtaja Mika Suoraniemi näkee paluumuuttajan ottaneen urallaan selviä harppauksia ulkomailla olonsa aikana.
– Hän on kehittynyt ja monipuolistunut pelaajana ulkomailla viettämiensä vuosien aikana, ja hänen hyökkäyspelaamisensa on kehittynyt selvästi. Saamme kokeneen ja luotettavan hyökkääjän, joka pystyy auttamaan joukkuetta monella eri tavalla. Hän on myös erinomainen joukkuepelaaja ja tuo omat vahvuutensa ryhmään, Suoraniemi toteaa.
Liigassa Kuru on pelannut 170 runkosarjaottelua tehoin 15+23=38. Edellinen kausi Suomessa päättyi hopeaan TPS:n paidassa keväällä 2021.
TPS tiedotti vielä myöhemmin keskiviikkona Leijonista tutun hyökkääjä Joona Ikosen hankinnasta. Lue aiheesta lisää täältä.
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Supertähtiä ja paluumuuttajia – tässä ovat Liigan TOP 5 -hankinnat!
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jaromír Jágr: iso käänne!
- TSN: NHL-supertähti voisi jättää koko kauden väliin – hurja skenaario pöydällä
- Jokerit tiedottaa: kaksi pelaajaa vaihtaa maisemaa!
- Sveitsistä kova uutinen – suomalainen tehopuolustaja valittiin kapteeniksi!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen – siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille
- Entinen Liiga-hyökkääjä suuntaa Venäjälle – NHL:ssä kävi karusti
- Jokereissa kova tilanne – Tomek Valtoselta tiukka kommentti
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Eeli Tolvanen vaihtaa maisemaa NHL:ssä – nyt tuli uusi tieto!
- Liiga-valmentajat: tässä ovat ensi kauden suurimmat mestarisuosikit!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Kärpät avasi Niklas Rubinin tilannetta – tähtivahdin paluuaikataulusta iso päivitys