Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
HPK:ta tällä kaudella edustanut puolustaja Elmeri Eronen, 31, jättää Liiga-kaukalot taakseen ja suuntaa Tshekin pääsarjaan. HC Energie Karlovy Vary on tehnyt Erosen kanssa yksivuotisen sopimuksen, johon sisältyy optio toisesta vuodesta.
Eronen pelasi HPK:ssa tällä kaudella 60 runkosarjaottelua, joissa hän kirjasi tehopisteet 3+16=19. Pudotuspeleissä Eronen iski yhdeksään otteluun tehot 1+2.
– Olen erittäin tyytyväinen, että Elmeri saapuu tänne. Hän on pelaaja, joka voi muuttaa peliä. Hän pelaa yksinkertaisesti ja tehokkaasti ja pystyy tuottamaan myös hyökkäyspäähän. Siihen kun lisätään hänen kokemuksensa Mestarien liigasta ja maajoukkueesta, niin saamme pelaajan, joka täydentää joukkuettamme niin ylivoimalla kuin kokonaisvaltaisestikin, Karlovy Varyn urheilujohtaja Jiri Kalous kommentoi seuran tiedotteessa.
Eronen edusti HPK:ta myös aiemmin kausilla 2019-2021, minkä lisäksi hän on edustanut Liigassa TPS:ää. Ennen kulunutta kautta Eronen pelasi puolestaan kolme kautta SHL:ssä edustaen Timrå IK:n joukkuetta. Viime vuosina Eronen on nähty myös Leijonissa EHT:llä.
Eronen on Karlovy Varyn toinen suomalaishankinta ensi kaudeksi. Eilen seura tiedotti hankkineensa riveihinsä puolustaja Tobias Winbergin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
