Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
Sveitsiläisseura EV Zug on nimittänyt Lauri Marjamäen, 48, uudeksi päävalmentajakseen. Hän siirtyy tehtävään EHC Klotenista ja aloittaa 1. toukokuuta 2026. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka.
Marjamäki valmensi Klotenia kaksi kautta ja vei joukkueen pudotuspeleihin ensimmäisellä kaudellaan. Aiemmin hän on toiminut Suomen maajoukkueen päävalmentajana (2016–2018) sekä valmentanut Kärppiä ja Jokereita, voittaen kaksi Suomen mestaruutta.
– Marjamäki on työskennellyt nuorten pelaajien kanssa monissa valmennuspaikoissa ja pelannut menestyksekästä jääkiekkoa. Viemme yhdessä EVZ:n ensimmäistä joukkuetta eteenpäin ja lähemmäs liigan kärkeä tulevina vuosina, Zugin toimitusjohtaja Patrick Lengwiler perusteli valintaa.
Marjamäki kommentoi siirtoaan näin:
– Olen erittäin innoissani tästä uudesta haasteesta EVZ:ssä. Näen seurassa paljon potentiaalia. Meillä on paljon työtä edessä ja tartumme siihen yhdessä.
Marjamäen siirtyminen Zugiin tuli varsin yllätyksenä, sillä hän teki Klotenin kanssa viime syksynä jatkosopimuksen aina vuoteen 2027 asti. Kauden aikana ei ole viitattu mitenkään siihen, että suomalaisvalmentaja olisi vaihtamassa kilpailijan riveihin.
LUE MYÖS:
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa