Yle Urheilu: Näin Jukurien päävalmentajan asemaa kommentoidaan – joukkue vahvistumassa pian
Jukurit on jämähtänyt Liigassa jumbosijalle, kun se on kerännyt 24 ottelustaan 13 pistettä ja napannut vain viisi voittoa. Mikkeliläiset ovat jo 11 pisteen päässä seuraavasta sijasta.
Jukurien seurajohto on luonnollisesti pettynyt joukkueen alkukauden otteisiin.
– Se on kylmä fakta. Tämä on tulosurheilua, kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen sanoo Yle Urheilulle.
Jukurien päävalmentajana toimii ensimmäistä kauttaan Marko Tuomainen. Hänen asemansa ei juuri nyt ole uhattuna, vaikka paine valmentajan vaihtamiseen on usein suuri, jos tulosta ei tule.
– Tällä hetkellä luottamus on, Hakkarainen kertoo.
Jukurien suunnitelmana on vahvistaa joukkuettaan uusilla hyökkääjillä. Parhaillaan neuvottelut ovat käynnissä.
– Ehkä saamme neuvottelut jo tällä viikolla ratkaisuun kahden pelaajan osalta. Pelaajia on markkinoilla ja ratkaisuja voi syntyä hyvinkin nopeasti, Hakkarainen sanoo.
Jukurit on kärsinyt hyökkäyskaluston loukkaantumisista tällä kaudella. Max Ellisin toipumusennuste selvinnee lähiaikoina ja vasta kolme ottelua pelannut Isaac Johnson on palaamassa harjoitusvahvuuteen ensi viikolla.
Jukurien seuraava ottelu on edessä lauantaina, kun se kohtaa kotonaan Ilveksen.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa Sveitsin pudotuspeleissä – katso tilanne
- Jättipaukku: NHL-legenda sai monoa!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Selostajan sanat yllätti kaikki – synnytys NHL-ottelussa
- IS: Liiga-paikkaa hamuava Imatran Ketterä on palkannut uuden päävalmentajan
- KHL-pelaajan käytös kiehuttaa – omat joukkuekaveritkin valittavat tuomareille
- IL: Lukon kallis hyökkääjä lähdössä toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta?
- Kurjuuden aikakausi on ohi! Jarmo Kekäläisen Buffalo jättiyllätykseen NHL:ssä
- Jokereiden mestarijoukkueen tähtihyökkääjä huimaan ennätykseen!
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Liiga-seuralle järkälemäinen vahvistus – ”Tässä teidän kärkihankinta”
- Kärpissä ovi käy – neljä pelaajaa ulos!
- Lähde: Tappara vahvistumassa SHL:n kanadalaistykillä!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IS: Jukka Jalosen poika sai töitä Liigasta!