Erik Haula iloitsee NHL-seuransa kesähankinnoista – yksi tähtivahvistus ylitse muiden: ”Se oli iso asia”
New Jersey Devilsissä kolmannen kautensa aloittava Erik Haula, 33, on tyytyväinen seuran toimistolla tehtyihin kesähankintoihin.
Viime kaudella pahasti flopannut Devils kärsi tuolloin heikosta maalivahtipelistään. Nyt tuolle osastolle on saatu kosolti vahvistusta kahden konkarimaalivahdin muodossa. Varsinkin tähtimaalivahti Jacob Markströmin hankinta ilahduttaa suomalaiskonkaria.
– Markströmin hankinta oli iso asia. Tarvitsimme sille pelipaikalle jonkun, joka voi toimia joukkueen kulmakivenä illasta toiseen. Hän on todistanut olevansa rautainen ammattilainen, ja nyt meillä on myös Jake Allen täydentämässä maalivahtiosastoa. Maalivahtitilanteemme on siis hyvässä jamassa, Haula iloitsi NHL:n kotisivuilla.
Devilsin seurajohto hankki kesän aikana jykevyyttä myös pakistoon Brett Pescen ja Brenden Dillonin muodossa. Hyökkäyksen uusista hankinnoista nimekkäin on konkarihyökkääjä Tomas Tatar.
– GM Tom Fitzgerald teki erinomaista työtä vahvistamalla juuri niitä pelin osa-alueita, joille tarvitsemme kohennusta. Pelin kehittäminen lähtee liikkeelle näistä asioista, Haula muistuttaa.
Devilsin odotetaan nousevan tuoreiden maalivahti- ja pakkihankintojensa myötä takaisin haastajaksi taisteltaessa paikoista NHL:n itäisen konferenssin pudotuspeleissä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- KooKoo lähellä jättiyllätystä! Tappara kaatui – mestaruus enää voiton päässä
- Leijonat nappasi voiton EHT:lla – Tshekki kaatui ilman supertähtiä
- Liiga-seura kiinnitti yli 600 ottelun konkarin
- Topi Niemelä: uusi seura
- Tapparalle ja KooKoolle rajuja poissaoloja: kolme pelaajaa ulkona!
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekkiä vastaan – useampi NHL-vahvistus sivussa
- Sensaatio on valmis – tämä maa nousee jääkiekon MM-kisoihin 20 vuoden tauon jälkeen!
- Liigan finaaleissa tehtiin hurjaa historiaa!
- IS: Aleksander Barkov paljasti ottaneensa yhteyttä Leijonat-legendaan – tässä syy
- Tässä ehdokkaat NHL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi – mukana jättiyllätys!
- Nämä pelaajat ulos Leijonien MM-leiriryhmästä
- Urheilucast: Ilves jäi nuolemaan näppejään – tuttu pistetykki valitsi kilpailijan tarjouksen
- Urheilucast: Ilves löysi todellisen timantin – historiallinen pelaajasopimus vireillä!
- Urheilucast: HIFK-hyökkääjän sopimus revittiin yllättäen – siirtyy Kärppiin!
- Urheilucast: Haluttu nimi valitsi Ilveksen – Tappara jäi nuolemaan näppejään
- Miro Karjalainen: ensi kauden seura selvillä!
- IS: Liigassa ja NHL:ssä pelannut suomalaistähti syytettynä naisen pahoinpitelystä
- Urheilucast tiputti pommin: maalitykiltä rukkaset Tapparalle – toinen Liiga-seura tuli väliin!
- HIFK: iso uutinen!
- Kovia tehoja Itävallassa takonut kanadalaispakki siirtyy Liigaan!