Sveitsin supertähti innostui fanien rekvisiitasta: ”Niin hienoa, että heillä on ne mukana!”
OSTRAVA. Sveitsi pelaa Tshekin MM-kisojen välierissä. Asia varmistui, kun maa kaatoi naapurinsa Saksan puolivälierissä maalein 3-1.
Samalla alppimaa selätti peikkonsa. Sveitsi on pelannut viime vuosina erinomaisen lohkovaiheen, mutta pudonnut toistuvasti puolivälierissä. Viimeksi Sveitsi pelasi välierissä vuonna 2018.
– Olen todella iloinen. Tämä oli iso peli. Puolustimme erittäin hyvin ja juuri niin meidän on pelattava, Sveitsin supertähti ja kapteeni Roman Josi sanoi hallin käytävillä pelin jälkeen.
– Saksa pelaa aina kovaa, eikä tilaa ole paljon. Mutta emme antaneet heille paljonkaan paikkoja.
Prahassa Leijonien Jesse Puljujärvi sanoi, ettei näe matkustamisessa Ostravaan mitään hyvää. Yhtä lailla Sveitsinkin oli taivallettava puolivälieräottelua varten Prahasta Ostravaan.
– Se meni aika helposti. Tulimme tänne aikaisin eilen ja kävimme jäällä. Nyt on luonnollisesti hienoa mennä takaisin, Josi sanoi.
Sveitsin ja Saksan välisessä ottelussa katsomossa oli runsaasti tyhjiä paikkoja. Ääntä kuitenkin piti sveitsiläisfanien ryhmä.
– Se on hämmästyttävää. Lohkovaiheessa heitä oli ihan valtavasti joka paikassa, ja tännekin heitä oli tullut paljon. Ei ole ihan helppoa matkustaa tänne, joten arvostamme sitä kovasti, Josi sanoi.
Ja olihan yksi valtava lehmänkello raahattu tänne Ostravaankin. Siitä Josi vasta innostuikin.
– Se on sveitsiläinen perinne. Se on niin hienoa, että he ottavat ne mukaan peleihin!
Useiden kilojen painoinen lehmänkello ei ole sitä kaikkein helpointa rekvisiittaa mukana raahattavaksi. Jo pelkkä kellon kalisuttaminen on silmin nähden raskasta puuhaa.
– Ei hajuakaan, miten he kuljettavat niitä mukanaan. Se on sitä sitoutumista, Josi sanoi.
Josi pelaa seuratasolla NHL:n Nashville Predatorsissa. Onko siellä näkynyt lehmänkelloja?
– Ei vielä, toivottavasti jonain päivänä!
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hurja taistelupari heti kättelyssä! Tässä ovat Mestiksen puolivälierien otteluparit
- NHL-supertähti puhui suunsa puhtaaksi kuumina käyvistä siirtohuhuista
- KooKoo: luottosoturille jatkosopimus!
- NHL:ssä pelannut suomalaisvahti: taas uusi seura
- Paljastus: Matias Maccelli NHL-huippuseuran kiikarissa – Toronto torppasi siirron
- Aron Kiviharjua telonut Jukurit-järkäle: pelikielto
- Huolestuttava käänne: Mikko Rantasen tauko venymässä – ”Friikki loukkaantuminen”
- Jättimenetys: Dallas Starsin tähden kausi ohi
- 1-10! Tappara teurasti hallitsevan Suomen mestarin – Kristian Tanus hurjasteli monsteritehot
- Leijonat-tähteä huhutaan uuteen seuraan NHL:ssä: ”Pelasi monsterikisat”
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Lähde: Markus Nutivaara suuntaa yllättävään osoitteeseen!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- Näkökulma: Mestiksessä muhii jättifarssi – rehvakas ratkaisu romutti Liiga-unelmat
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
- Urheilucastin väite: Aleksi Heponiemi Liigan kärkiseuran tähtäimessä – neuvottelut aloitettu!
- Dallas Stars nosti suomalaishyökkääjän NHL-vahvuuteen!
- IL: Toni Söderholm kertoo nyt, mitä Tarmo Reunasen tapauksessa kävi – ”Se on sairasta”