Kahdeksan nimeä putosi viimeisten joukossa – näiden suomalaispelaajien MM-kisamatka jäi haaveeksi
Leijonien joukkue kevään MM-kisoihin julkistettiin sunnuntai-iltana.
Joukkue julkaistiin Tshekin EHT-turnauksen jälkeen. Kyseisessä turnauksessa Suomella oli mukana runsas määrä pelaajia antamassa näyttöjä MM-kisoja varten. Sen vuoksi useampi pelaaja joutui lähtemään turnauksen jälkeen kotimatkalle viime hetkillä.
Tshekin EHT-turnauksessa oli mukana kahdeksan pelaajaa, jotka putosivat lopulta viime hetkillä ulos Leijonien MM-kisakoneesta. He ovat puolustajat Atro Leppänen, Aleksi Matinmikko, Axel Rindell ja Tobias Winberg sekä hyökkääjät Markus Nurmi, Julius Mattila, Joona Luoto ja Eemeli Suomi.
Kyseisestä porukasta Nurmi loukkaantui torstaina Tshekki-ottelussa eikä hän pelannut turnauksessa enää sen jälkeen.
– Lopullisen joukkueen valitseminen on aina vaikeaa, sillä taitavia, sitoutuneita pelaajia jää väkisin kokoonpanon ulkopuolelle. Koko johtoryhmän puolesta iso kiitos leirityksessä mukana olleille pelaajille, jotka eivät tällä kertaa tulleet valituksi lopulliseen kisajoukkueeseen, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kiittää kokoonpanosta tiputettuja pelaajia.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan