Vaasan Sport pisti tuulemaan! Rysäytti kerralla kolme jatkosopimusta
Vaasan Sport on julkaissut kolme jatkosopimusta. Hyökkääjät Kalle Miketinac, 25, ja Martin Hanzl, 30, sekä puolustaja Aatu Aarnio, 23, jatkavat seurassa myös ensi kaudella. Miketinacin ja Aarnion sopimukset sisältävät myös option lisävuodesta.
Miketinac pelasi päättyneellä kaudella Sportin kolmossentterinä. 59 runkosarjamatsissa hän keräsi tililleen tehot 8+18=26.
Hanzl puolestaan siirtyi Sportiin juuri ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Tshekkisentteri näytti heti olevansa pelimies ja keräsi yhdeksään otteluun tehot 2+4=6.
– Martin hankittiin vahvistamaan loppukaudeksi joukkuettamme, ja hänen sisääntulonsa oli vakuuttava. Toimintaympäristö on nyt Martinille tuttu ja hän on saanut ensikosketuksensa Liigaan ja ulkomailla pelaamiseen. Uskomme että hänen panoksensa joukkueen hyökkäyspelin kehittymisessä on merkittävä ja että hänen väläyttämänsä erinomaiset hyökkäyspelitaidot ja juonikkuus saadaan hyötykäyttöön entistä paremmin. Hänen sopimuksensa kattaa ensikauden, arvioi Sportin urheilujohtaja Herkko Koski.
Aarnio puolestaan kärsi päättyneellä kaudella loukkaantumisista. Hän pelasi vain 23 Liiga-ottelua ja iski niissä tehot 4+2=6.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Vegas Golden Knights monivuotiseen sopimukseen Carter Hartin kanssa
- Näkökulma: Jokereilta hurmoksellinen paluu Ilmalaan – Liigaan seuralla ei silti ole asiaa
- Lähde: Ruotsalaisseura yrittää napata Kärppien maalipyssyn
- Lukko lähti sotapolulle! Irvaili videolla Ässien seuralegendalle
- Jokerit: rangaistus tuli!
- Ilvekselle surkeita uutisia paikallisottelun alla
- IS: Suomalaisvahti palaamassa Euroopan kaukaloihin: ”Voi olla, että Pohjois-Amerikka on nyt nähty”
- Mikael Granlund: jättitehot!
- Hurja huhu: Tämä joukkue yritti hankkia Kirill Kaprizovin juuri kauden alla
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Patrik Laine: yllätyskäänne!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Ismo Lehkonen täräytti rajun kommentin Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti pysyy korkki kiinni”
- Liigan kärkiseura iski pöytään ison sopimuksen!