Lähde: Suomalaishyökkääjästä käydään kovaa kilpailua Ruotsissa – peräti kolme seuraa miehen kintereillä

Suomalaishyökkääjä Miikka Pitkäsen, 27, ensi kauden joukkue ei ole vielä tiedossa. Hänestä käydään kovaa kilpailua Ruotsin Allsvenskan-seurojen kesken.
Kuluneen kauden Pitkänen aloitti Jukureissa, jossa hän pelasi viisi ottelua pisteittä. Hän siirtyi kesken kauden kasvattiseuraansa KalPaan, jossa tilille kertyi 24 ottelua tehoin 2+3. Liigan siirtorajan tuntumassa Pitkänen jatkoi matkaansa Allsvenskaniin Södertälje SK:n paitaan, jossa hän iski kahdeksaan runkosarjaotteluun pisteet 4+4=8 sekä kahteen pudotuspeliin tehot 0+2.
Ruotsalaissivusto HockeyNews.se uutisoi, että Pitkänen jatkaa uraansa todennäköisesti Ruotsissa. Pelattuaan vahvan loppukauden Södertäljessä seura on kiinnostunut jatkamaan Pitkäsen sopimusta myös ensi kaudelle. HockeyNewsin mukaan Pitkäsen kintereillä on myös kaksi muutakin Allsvenskanin seuraa: AIK sekä IF Björklöven.
Viime kauden loppu oli Pitkäselle ensimmäinen kerta, kun hän pelasi urallaan ulkomailla. Viime vuodet Pitkänen on pelannut Liigassa, jossa hän on edustanut KalPan ja Jukurien lisäksi KooKoota. Parhaalla Liiga-kaudellaan Pitkänen on mättänyt 48 tehopistettä KooKoossa kaudella 2018-19.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Asiantuntijat listasivat NHL:n 20 parasta sentteriä – mukana kolme suomalaista
- Carolina-hyökkääjän ura päättyi 33-vuotiaana – sai nyt uuden pestin NHL:stä
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus suuntaa rapakon taakse
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Ilvekseltä karu tiedote
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!