Ex-Liiga-tähdelle tyly ilmoitus maajoukkueelta – MM-kisoihin ei ole tulemista: ”Ongelmia hänen kanssaan”
Slovakialaishyökkääjä Kristian Pospisil, 27, on edustanut maataan MM-kisoissa 2021 ja 2022 sekä olympialaisissa 2022. Tänä keväänä häntä kuitenkaan ei MM-jäillä tulla näkemään.
Viimeksi MM-kisoissa pelatessaan, Suomessa vuonna 2022, Pospisil pelasi viisi ottelua tehden yhden maalin. Hänen turnauksensa kuitenkin päättyi ennen aikojaan Slovakian viidennessä alkulohkopelissä Kazakstania vastaan eikä hän pelannut enää jäljellä olleissa kolmessa Slovakian ottelussa.
Kyseisessä Kazakstan-kamppailussa Pospisil otti kaksi jäähyä, joista molempien aikana Kazakstan rokotti maalin muodossa Slovakiaa. Sen jälkeen Slovakian päävalmentaja Craig Ramsay penkitti Pospisilin eikä häntä ole sen jälkeen nähty maajoukkueen mukana.
Konflikti Ramsayn ja Pospisilin välillä on edelleen voimassa. Ramsaylta kysyttiin, onko Pospisil osa Slovakian joukkuetta MM-kisoissa.
– En usko, että näemme häntä täällä, kuului Ramsayn vastaus Novy Cas -sivuston mukaan.
– Sanotaan vaikka, että minulla oli ongelmia hänen kanssaan MM-kisoissa. En halua keskustella siitä enempää, Ramsay lisäsi.
Pospisil on pelannut edelliset puolitoista kautta Tshekin pääsarjassa HC Kometa Brnon riveissä, jossa hän kirjautti menneellä kaudella 48 otteluun tehopisteet 17+18=35. Pospisilin sopimus seuran kanssa kattaa kevääseen 2027 saakka.
Pospisil on tuttu nimi Liigasta, jossa hän edusti Lukkoa vuosina 2019-22 sekä SaiPaa kaudella 2022-23. Hän voitti Lukossa Suomen mestaruuden keväällä 2021.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!