Vaasan Sport solmi tärkeän sopimuksen – kiinnitti entisen NHL-hyökkääjän pojan
Vaasan Sport on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen hyökkääjä Viljami Niemisen, 23, kanssa. Sopimus sisältää lisäksi seuran option yhdestä lisävuodesta.
Entisen NHL-pelaaja Ville Niemisen poika on pelannut kuluvalla kaudella Sportin riveissä 47 Liiga-ottelua teoin 3+10=13.
– Viljami on ottanut viimeisen kuukauden aikana isoja kehitysaskeleita, ja pystyy tällä hetkellä auttamaan joukkuetta omilla vahvuuksillaan. Hän on pystynyt käyttämään vahvaa luisteluaan ja pysynyt yhä paremmin myös kiekossa. Tätä myötä hän on luonut hyökkäysrytmiä ja auttanut myös muun viisikon hyökkäämistä. Pää on ruvennut pyörimään kentällä ja puolustuspelivalinnatkin ovat parantuneet, Sportin urheilujohtaja Herkko Koski kommentoi seuran tiedotteessa.
– Tämän kokonaisvaltaisemman pelin myötä, pisteitäkin on alkanut tulemaan ja hän on ollut nyt ratkaisuhetkillä meille arvokas pelaaja. Viljami tuo omalla persoonallaan hyvää meininkiä koppiin ja hän on ottanut paikkansa myös fanien suosikkina. Tällaisia pelaajia tarvitaan joukkueeseemme jatkossakin. On siis hienoa, että Viljami jatkaa kotkapaidassa ensikaudellakin, Koski jatkaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia