Juhani Tyrväinen heitti tuomaria hanskalla ja sai ulosajon – katui tekoaan ottelun jälkeen: ”Ei ollut oikein”

SHL-seura Luulajan suomalaishyökkääjä Juhani Tyrväinen nousi tempauksellaan otsikoihin Ruotsissa lauantaina.
Växjö kukisti Luulajan 2-1 puolivälieräsarjan toisessa ottelussa ja siirtyi sarjassa 2-0-johtoon. Ottelun viimeisellä vitosella Tyrväinen lensi ulos saatuaan 2+20 minuutin käytösrangaistuksen.
Växjön Marcus Sylvegård antoi Tyrväiselle poikittaista mailaa ja huitaisi perään, minkä jälkeen Tyrväinen lähti kättään pidellen liukumaan kohti vaihtoaitiota. Tyrväinen menetti hermonsa, kun Sylvegård selvisi tekosistaan ilman jäähyä ja sen seurauksena hän heitti hanskansa kohti tuomaria. Penkille päästyään Tyrväinen viskasi vielä toisenkin hanskansa jäälle.
Tyrväinen katui temppuaan ottelun jälkeen.
– Menen pyytämään anteeksi tuomareilta. Ei ollut minulta oikein tehdä niin. Kyllä, minulla oli paljon tunnetta ja ajattelin, että se olisi ulosajo, Tyrväinen sanoi Expressenin mukaan.
Ulosajon saatuaan ja kaukalosta poistuttuaan Tyrväinen näytti myös tuomarille peukkua.
– Kyllä… Minusta se oli hyvä päätös.
Tyrväiseltä kysyttiin, sanoiko hän tämän ironisesti.
– Ei, se oli hyvä päätös.
Luulajan apuvalmentaja Henrik Stridh tuomitsi myös Tyrväisen tempun.
– Turhautuminen. En usko, että hän on nyt tyytyväinen itseensä, hän on katuvainen. Hän heitti hanskan ja sitten toisen, loukkaantumisvaaraa ei ollut, mutta se oli tarpeetonta.
Näet videon Tyrväisen tempauksesta alta tai täältä.
LUE MYÖS
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Liigassa nähdään ensi kaudella poikkeuksellinen jäämainos – herättää takuulla keskustelua
- Patrik Laine kertoo Ylelle, miltä jatkuva kritiikki tuntuu: ”Kun joka päivä lukee, miten p*ska sitä on…”
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Yhdysvallat julkisti leiriryhmänsä jääkiekon olympiaturnaukseen – superlupaus jäi rannalle
- Kärpät julkisti kapteenistonsa – Leijonat-ikoni korvaa Marko Anttilan
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- MM-kisojen otteluohjelma julkistettiin – näin Leijonat pelaa
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin