HBL: Tobias Salmelainen tavoitteli Olli Jokista HIFK:n päävalmentajaksi – hallitus torppasi suunnitelman
HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen oli kiinnostunut palkkaamaan seuran uudeksi päävalmentajaksi Jukurien nykyisen päävalmentajan, Olli Jokisen. Eteen astui kuitenkin HIFK:n hallitus, jolla oli toisenlaiset suunnitelmat.
Hufvudstadsbladet uutisoi lähteisiinsä vedoten, että Salmelainen halusi Jokisesta HIFK:n uuden päävalmentajan. Lehden mukaan Jokinen itsekin oli kiinnostunut siirtymään HIFK:n riveihin. HIFK:n hallitus oli kuitenkin asiasta toista mieltä, nimittäin se halusi jatkaa nykyisen päävalmentajan Ville Peltosen komennossa.
Lopulta HIFK:ssa päädyttiin jatkamaan syksyllä Peltosen sopimusta kahdella kaudella. Hänen aiempi sopimus olisi päättynyt tähän kauteen. Jokinen puolestaan jättää Jukurit kuluvan kauden päätteeksi ja on siirtymässä SHL:ään Timrå IK:n päävalmentajaksi ensi kaudeksi.
Kovin satsauksin kuluvaan kauteen lähtenyt HIFK sijoittui Peltosen johdolla runkosarjassa kuudenneksi ja on parhaillaan puolivälieräsarjassa tappiolla Pelicansille otteluvoitoin 1-3.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta