TS: TPS-pomolta karu arvio – yhdeksän pelaajaa jättää talouskurimuksessa rypevän seuran!
TPS tiedotti perjantaina karuista talouslukemistaan ja kuluvasta kaudesta tuloillaan olevista 2,4 miljoonan euron tappioista.
Ensi kaudelle seura on tekemässä 2,2 miljoonan euron leikkaukset budjettiinsa. Seuran pelaajakoordinaattori Tomi Kallion Turun Sanomille antaman haastattelun mukaan tilanteeseen ollaan varauduttu jo pidemmän aikaa.
– Yritämme pelata niin hyvin kuin pystymme sillä rahalla, mitä on käytössä. Olemme totta kai tehneet ensi vuoden joukkuetta jo pidemmän aikaa. Olemme tienneet, missä mennään, ja sen mukaan yrittäneet rakentaa joukkuetta.
Kallio muistuttaa, ettei menestyvän Liiga-seuran pyörittäminen vaadi välttämättä sarjan suurinta pelaajabudjettia. Turkulaisseura nojaakin ensi kaudella entistä enemmän omaan juniorituotantoonsa.
– Tämä on joukkuepeli. Pari vuotta sitten finaaleissa nousi uusia tähtiä heistä, jotka eivät välttämättä olleet sitä kauden alussa. Joukkuepelilläkin pystyy pärjäämään, Kallio naulaa.
TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama paljasti Turun Sanomille, että seura joutuu luopumaan kauden jälkeen arviolta yhdeksästä pelaajastaan, mikä takaisi budjettiin 700 000-750 000 euron säästöt.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!