Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
Florida Panthersin loukkaantumishuolet NHL:ssä jatkuvat – ja nyt lasaretin puolelle tipahti jälleen yksi tärkeä nimi.
Suomalaispuolustaja Niko Mikkola joutui sivuun lauantain vastaisella kierroksella alavartalovamman vuoksi.
Panthersin päävalmentaja Paul Maurice kertoi ottelun jälkeen, että Mikkolan tilanne vaatii lisätutkimuksia eikä paluuaikataulua ole vielä tiedossa.
– Niko menee tutkimuksiin, kun palaamme kotiin. Hän antaa kaikkensa joukkueemme puolesta joka ilta ja taistelee todella kovasti. Hän on pysynyt tähän saakka terveenä uskomattoman hyvin, ja sitä olemme tarvinneetkin.
– Niko on ollut meille tärkeä pelaaja koko kauden, kun meillä on ollut paljon loukkaantumisia. Hän on pelannut upeasti, ja tulemme kaipaamaan häntä. Luulen, että hän joutuu olemaan sivussa jonkin aikaa, Maurice totesi Calgary Flamesia vastaan napatun 4–1-voiton jälkeen.
Mikkolan loukkaantuminen on iso isku Floridalle, joka on kärsinyt koko kauden ajan lukuisista poissaoloista.
Samalla uutinen on huono myös Suomen maajoukkueen kannalta. Panthersin kauden päättyessä runkosarjaan 29-vuotias puolustajajärkäle olisi merkittävä vahvistus Leijonille kevään MM-kisoihin.
Mikkola on pelannut kuluvalla NHL-kaudella 67 ottelua tehopistein 3+8=11.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- TPS vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Jäi hyvä maku”
- HS: Kiekko-Espoolle taas ruma taloudellinen selkäsauna
- VB: Liiga-seura naarasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – pelannut Suomessa ennenkin
- The Fourth Period: Darnell Nurse hyväksyisi siirron ainakin näihin NHL-seuroihin
- Leevi Teissala löysi uuden joukkueen!
- Vegas Golden Knightsille tipahti surkeita uutisia NHL-finaaleissa
- John Tortorella tulistui toimittajalle tappion jälkeen: ”Ei h*lvetti”
- Sebastian Aholta jäätävä temppu – Carolina nousi voiton päähän Stanley Cupista!
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta