Ruotsalaispuolustaja siirtyy loppukaudeksi Liigaan: ”Sulavasti liikkuva ja hyvin peliä lukeva”

KooKoo on naarannut uuden vahvistuksen puolustukseensa.. Kouvolalaisseura on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen ruotsalaispakki Gustav Bourammanin, 27, kanssa.
– Bouramman on sulavasti liikkuva ja hyvin peliä lukeva puolustaja, jonka vahvuus on kiekollisessa pelissä. Pakistomme terveystilanne pakotti meidät reagoimaan. Hienoa, että saimme Gustavin vielä tässä vaiheessa mukaan kauden huipennukseen, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi.
KooKoo kertoo samalla, että puolustajat Eero Teräväinen ja Seth Barton ovat arviolta kuukauden sivussa.
Bouramman on pelannut tällä kaudella ICEHL:ssä. 33 pelaamassaan ottelussa hän on nakuttanut tehot 3+21=33.
Bourammanilta löytyy myös Suomen passi.
– Äitini on suomalainen, joten sain Suomen passin heti syntyessäni. Ruotsin passin sain vasta, kun olin 12-vuotias. Kun olin lapsi, niin kävimme Suomessa usein kesäisin ja isoisäni asuu edelleen Heinolassa. Mutta en valitettavasti puhu suomea, Bouramman kertoo.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leijonat joutui Ruotsin hirmuiseen myllyyn – kaatui lopulta saappaat jalassa
- Olli Jokinen täräytti MTV:llä, milloin Leijonat ei saa totella päävalmentaja Antti Pennasta
- Aleksander Barkov telottiin törkytaklauksella NHL:ssä – nyt tuli tuomio
- Mestarivalmentaja Marko Tuomainen löysi päävalmentajapestin – siirtyy Mestikseen
- KooKoo vahvistuu 300 Liiga-peliä pelanneella puolustajalla – ”Liikkuva ja jämäkkä”
- Millainen vastus Leijonat on? Näin Ruotsin NHL-tähdet vastaavat
- Isoja muutoksia: Tässä Leijonien ketjut Ruotsi-peliin!
- Nyt se on varmaa – Jokereilta iso tiedote tulevaisuuteensa liittyen!
- SK: Entinen NHL-hyökkääjä palaa Liigaan!
- Liiga-seura kaappasi Pelicansin luottosoturin!
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille