Miksi Anton Levtchi ei siirtynyt Sveitsiin? Leijonat-legendan sanat muuttivat mielen
Ruotsalaislähteiden mukaan Anton Levtchi siirtyy ensi kaudeksi Ruotsiin Luulajan riveihin. Lähellä oli, että taiturimainen hyökkääjä olisi siirtynyt Sveitsiin.
Ruotsalaislehti NSD:n mukaan Leijonat-legenda Mika Niemisellä oli oma roolinsa siinä, miksi Levtchi lähti Ruotsiin eikä Sveitsiin.
– Hän on naimisissa veljentyttöni kanssa ja tutustuimme toisiimme jo, kun hän oli 15-vuotias. Valmensin häntä aikanaan hieman ylimärääräistä parina päivänä viikossa, kun hän oli nuorempi. Oli selvää jo alusta asti, että hänestä voisi tulla hyvä, mutta hän löi läpi aika myöhään, Nieminen taustoittaa.
– Hän puhui aluksi Sveitsistä, mutta sanoin, että hänen pitäisi siirtyä Luulajaan. Se on hyvä paikka pelata jääkiekkoa ja nautin ajastani siellä. Se, että yksi heidän apuvalmentajistaan ja monet paikallisista osaavat suomea on etu, sillä hänen ruotsinsa on sinnepäin.
Nieminen pelasi urallaan Luulajassa kolmen kauden ajan. Leijonissa hän pelasi kolmet olympialaiset ja seitsemät MM-kisat. Nieminen oli osana Suomen mestaruusjoukkuetta vuonna 1995.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran – edessä jo kymmenes kausi Saksassa!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!