Yhdysvallat juhlii nuorten kultaa – Ruotsi jäi jalkoihin MM-finaalissa

Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisojen ennakkossuosikki Yhdysvallat kesti finaalin paineet kisaisäntä-Ruotsia vastaan ja nappasi maailmanmestaruuden selvällä 6-2-voitolla.
Turnauksessa jokaisen ottelunsa voittanut ja kymmenen NHL-ykköskierroksen varausta sisältäneellä joukkueella kisoihin saapunut jenkkinippu siirtyi 1-0-johtoon avauserän lopulla. Ruotsi nousi vielä tasoihin toisen erän alussa, mutta sen jälkeen Yhdysvallat meni menojaan Isaac Howardin kahdella maalilla.
Jonathan Lekkerimäki toi Ruotsin ylivoimalla maalin päähän viisi sekuntia ennen toisen erän loppua, mutta kolmas erä oli jenkkien näytöstä sen iskettyä kiekon kolmesti kisaisäntien reppuun. Howardin lisäksi Yhdysvaltain tehomiehinä finaalissa kunnostautuivat Gabe Perreault (1+2) sekä Will Smith (0+2).
Tshekki voitti MM-pronssia jo aiemmin perjantaina sen kukistettua Suomen upean kirin päätteeksi maalein 8-5.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Onko Dallas-kapteeni pelannut viimeisen pelinsä seurassa? Näin hän itse kommentoi
- Lähde: TPS-peluri pelaa ensi kaudella KHL:ssä
- Roope Hintz teki karun paljastuksen Darnell Nurselta saamastaan vammasta
- Ilveksestä tuttu hyökkääjä lopettaa pelaajauransa – ryhtyy valmentajaksi
- Lähde: TPS:n ulkomaalaisvahvistus lähdössä KHL:ään
- Ruotsissa kerätään rahaa suomalaisvahvistusta varten: ”Tarvitsemme panostasi”
- Sebastian Aholta napakkaa palautetta Carolinan seurajohdolle: ”Jos ollaan ihan rehellisiä”
- Pelicans solmi jatkosopimuksen ulkomaalaistähtensä kanssa
- Pelicansin julkaisu oli virheellinen – konkarilla ei olekaan sopimusta!
- Sami Aittokallio vaihtaa seuraa
- IL: Antti Pennasen kohdalla tehtiin iso päätös
- Lähde: HIFK:n supertähden pöydälle iskettiin tarjous – maisema vaihtuu
- Hurjia tehoja takonut hyökkääjä palaa Suomeen!
- Tässä Kim Strömbergin uusi joukkue!
- Ryan Laschista tipahti iso siirtohuhu!
- Maalipyssy jättää Kiekko-Espoon – tässä on uusi seura
- Jokereilta järisyttävän suuri sopimusuutinen
- Aleksander Barkov: Pohjois-Amerikasta kajahti huima arvio
- Urheilucast: TPS sopimukseen NHL:stäkin tutun suomalaismaalivahdin kanssa
- Kaksinkertainen Suomen mestari Charles Bertrand palaa Liigaan – tässä uusi seura