Ilvekseltä iso sopimusuutinen ja kaappaus HIFK:sta!
Tampereen Ilves tiedottaa, että seuran urheilujohtaja Timo Koskela, 46, on solminut vuoteen 2028 ulottuvan jatkosopimuksen.
Koskela on toiminut Ilveksen urheilujohtajana kuuden kauden ajan. Entinen huippupelaaja hankittiin Ilvekseen tekemään isoja muutoksia urheilutoimintaan ja Liiga-joukkueeseen.
– Timo on toteuttanut suunnitelmaamme määrätietoisesti ja sitoutuneesti, ja hänellä on ollut todella iso rooli Ilveksen liigajoukkueen nostamisessa sarjan kärkijoukkueisiin, Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalo ylistää tiedotteessa.
Ilves on noussut Koskelan aikakaudella Liigan terävimpään kärkeen. Ilvekseltä löytyy Koskelan ajalta kolme SM-pronssia.
– Urheiluliiketoiminnassa pitää pystyä tekemään vaikeitakin päätöksiä yhtiön taloudelliset resurssit huomioiden. Jatkumo seuramme toiminnassa ja yhtiömme urheilupuolen pitkäjänteisessä kehittämisessä on hyvin tärkeää, joten olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsimme monivuotiseen jatkosopimukseen, Jalo sanoo.
HIFK:sta vahvistus penkin taakse
Ilves tiedotti samalla, että Kari Kalto liittyy Tommi Niemelän valmennustiimiin.
46-vuotias Kalto työskenteli viime kaudella HIFK:n junioreiden kehitysjohtajana. Tätä ennen Kalto toimi pitkään TPS:n ja HIFK:n Liiga-joukkueiden apuvalmentajana.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta