Sebastian Aholta napakkaa palautetta Carolinan seurajohdolle: ”Jos ollaan ihan rehellisiä”
Carolina Hurricanes on ollut pitkään yksi NHL:n kestomenestyjistä. Tästä huolimatta seuraa ei kuitenkaan ole nähty itäisen konferenssin finaalia pidemmällä.
Kauden päätöshaastattelussaan Carolinan ykköstähti Sebastian Aho arvioi, että seuran johdolla on parannettavaa ensi kaudelle.
– Viime kesä oli pettymys, jos ollaan ihan rehellisiä, Aho latasi.
Ahon näkemys ei ole tuulesta temmattu. Viime kauden päätteeksi Carolinasta lähtivät hyökkääjät Jake Guentzel, Teuvo Teräväinen ja Stefan Noesen sekä puolustajat Brady Skjei ja Brett Pesce. Tilalle seura hankki hyökkääjät Jack Roslovicin ja Eric Robinsonin sekä puolustajat Shayne Gostisbeheren ja Sean Walkerin. Lähtijät olivat selvästi kovemman profiilin pelimiehiä kuin tulijat.
– Menetimme muutaman jätkän, jotka olisin halunnut pitää joukkueessa. Siirtorajalla yritimme vahvistaa ryhmää, mitä arvostan, mutta tällä kertaa harjoituskaudella on tärkeä tehdä oikeita valintoja, ettei tarvitse taas toivoa ihmettä seuraavan siirtorajan lopussa. Kokoonpanoon voisi esimerkiksi lisätä vähän syvyyttä, Aho arvioi.
Aho pelasi Carolinassa jälleen vahvan kauden. 79 runkosarjaottelussa hän nakutti 74 tehopistettä, kun taas pudotuspeleissä hän keräsi 15 otteluun 15 tehopistettä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Mestis-seura räväytti – Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Eetu Koivistoinen palaa Liigaan – kahden vuoden sopimus!