Pelikieltoaan kärsivä Nick Ritchie lataa mielipiteensä Markus Nurmesta MTV:lle: ”Sellainen hän vain on”
Kärppien NHL-vahvistus Nick Ritchie aiheutti joulukuun lopussa valtavan kohun, josta puhuttiin Pohjois-Amerikassa asti. Hän mukiloi jäässä makaavaa TPS:n Markus Nurmea päähän ilman, että Nurmella oli mitään mahdollisuutta puolustautua.
Tempustaan Ritchien piti maksaa kova hinta. Liigan kurinpito antoi hänelle poikkeuksellisen kahdeksan ottelun pelikiellon.
Ritchie kommentoi tekojaan MTV Urheilun haastattelussa. Hän ei vaikuta katuvan mitään, vaan korostaa Nurmen toimintaa.
– Hän ärsytti ja oli tikkuna lihassa koko ottelun ajan. Esti kiekottomia pelaajia jatkuvasti ja teki halpoja ja pelkurimaisia temppuja. Se päättyi erittäin pelkurimaiseen liikkeeseen ja sellainen pelaaja hän vain on, Ritchie sanoo.
– En todellakaan ole rottamainen pelaaja. Yritän pelata melko rehellisesti ja rehdisti. Nyt olen ymmärtänyt, että on olemassa pelaajia, jotka eivät pelaa sillä tavalla, ja se on vähän kurjaa.
Haastattelussa kävi selväksi, ettei Nurmi nauti Ritchien arvostusta.
– Kuulin myöhemmin, että hän on ihon alle pyrkivän ärsyttäjän maineessa. Se on ilmeisesti hänen juttunsa. Se on vähän vaarallista, eikä sellaiselle pitäisi olla mitään sijaa missään liigassa. Mutta niin hän pelaa, eikä hän varmaankaan aio lopettaa sitä. Joten niin se kai sitten on.
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?