Kärppien urheilujohtajalta tyly kommentti Nick Ritchien harjoittelusta
Kärppien ja hyökkääjä Nick Ritchien tiet ovat eriytyneet. Oululaisseura on kertonut yrittävänsä etsiä kanadalaispelurille uutta seuraa.
– Kärpät ei pysty tarjoamaan Ritchielle riittävän isoa roolia joukkueesta loppukaudelle, joten hän on vapaa etsimään pelipaikkaa muualta. Kun hän tuli tarjolle, tiesimme hänen olevan high risk / high reward -tyylinen kortti, joka mielestämme kannatti katsoa. Hän ei kuitenkaan pystynyt nousemaan siihen rooliin, johon me olisimme häntä kaivanneet, urheilujohtaja Mikko Myllykoski kommentoi Kärppien tiedotteessa.
Radio Kalevan haastattelussa Myllykoski avasi päätöksen syitä suorasanaisemmin ja tarkemmin.
– Motivaatio ei voi tulla ulkopuolelta. Harjoittuleen pitää olla sisäistä motivaatiota ja ehkä nyt ei sitten tämän pidempään haluttu odotella, että sitä löytyisi, Myllykoski kommentoi.
Ritchien heikko fyysinen kunto on ollut kuuma puheenaihe siitä lähtien, kun hän siirtyi Ouluun. Hän pelasi Kärpissä lopulta vain kymmenen ottelua ja keräsi tehot 1+4=5.
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?