Leijonista tuttu Joonas Järvinen solmi loppukauden kattavan Liiga-sopimuksen
Leijonia kaksissa MM-kisoissa urallaan edustanut Joonas Järvinen, 34, jatkaa uraansa Liigassa.
Järkälemäinen puolustaja solmi torstaina loppukauden kattavan sopimuksen Lukon kanssa. Järvisen kahden kuukauden mittainen sopimus raumalaisten kanssa olisi umpeutunut kuluvan viikon lopulla.
– Kevättä kohti tässä mennään ja Järvisen tyyppiset pakit nostavat yleensä osakkeitaan tiukoissa, kovissa peleissä, joissa pitää kääntää ja vääntää lujaa. Mitä pidemmälle kausi menee, sitä arvokkaampi hän tulee meille olemaan. Voimaa ja kokemusta tarvitaan aina kevään peleissä, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt luonnehtii Järvisen sopimusta seuran kotisivuilla.
– Järvinen on vanhan liiton peruspuolustaja, jolle oman maalin puolustaminen on kunniatehtävä. Sen hän tekee itseään säästämättä. Lisäksi Järä on tosi hyvä alivoimapelaaja. Nämä ovat ne Järvisen parhaat ominaisuudet, jotka luovat lisäarvoa koko joukkueelle. Näistä syistä päätös option lunastamiseksi oli melko selvä.
Saksan DEL-sarjassa kaksi edelliskautta kiekkoillut Järvinen on pelannut Lukossa kuluvalla kaudella 15 Liiga-ottelua tehoin merkkauttaen niissä kaksi syöttöpistettä.
LUE MYÖS:
- Suomalaislupaus viimeisteli NHL-uransa ensimmäisen maalin!
- Antti Tyrväiselle rapsahti pelikieltoa Liigassa!
- Lukko kiinnitti kaksinkertaisen nuorten Suomen mestarin – kahden vuoden sopimus
- Urheilucast: Ilves virittelee tuplaryöstöä toisesta Liiga-seurasta
- Niko Huuhtanen palaa Eurooppaan – IS: Tässä uusi seura
- NHL-seura sai karuja uutisia – suomalaisvahdille avautui nyt iso mahdollisuus
- Stanley Cup -mestari: Pitkä jatkosopimus 36-vuotiaana
- Jokereilta yllätysveto – potkut saanut Liiga-päävalmentaja penkin taakse!
- KalPa kertoi loukkaantumistilanteestaan – tämä on tähtihyökkääjän tilanne
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”