IS: Liiga-hyökkääjä tuomitti kahdeksi vuodeksi vankilaan raiskauksesta

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut JYPissä pelaavan Severi Lahtisen kahdeksi vuodeksi vankeuteen raiskauksesta. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.
Rikos tapahtui viime kesäkuussa Päijät-Hämeessä.
Oikeudenkäynnistä uutisoitiin aiemmin syyskuussa ilman Lahtisen nimeä. Tällöin JYPin johdosta kerrottiin, ettei heillä ollut tietoa syytteestä. huolimatta Lahtinen on pelannut tällä kaudella kahdeksan ottelua JYPin riveissä. Syytteestä huolimatta Lahtinen pelasi vielä 7. lokakuuta Kärppiä vastaan.
Syyttäjän mukaan Lahtinen oli ollut kesäkuussa yötä uhrin asunnolla festivaalien jälkeen. Syyttäjän mukaan Lahtinen oli raiskannut uhrin tämän ollessa nukkumassa. Syyttäjän mukaan uhri oli päihtymyksensä ja nukkumisensa vuoksi kyvytön puolustamaan itseään.
Lahtisen mukaan sukupuoliyhteys oli tapahtunut yhteisymmärryksessä.
Oikeuden mielestä uhrin kertomus oli ollut yksityiskohtainen ja se oli säilynyt johdonmukaisesti samanlaisena. Myös todistajakertomukset vahvistivat uhrin versiota tapahtumista. Eräs todistaja oli kertonut saaneensa kyseisenä yönä tekstiviestin, jossa uhri oli pyytänyt häntä tulemaan paikalle. Todistajan tultua paikalle uhri oli itkenyt ja kertonut, mitä oli tapahtunut. Todistaja oli käskenyt Lahtista poistumaan asunnosta.
Oikeus piti tekoa sen verran vakavana, ettei rangaistusta voi suorittaa ehdollisena. Lahtisella on myös historiassaan jo yksi aiempi ehdollinen vankeusrangaistus.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- KooKoo turnausvoittoon Lappeenrannassa – finaalissa täystyrmäys
- NHL-kovanaama Matt Rempe paljastaa: Tämän tähden kanssa haluaisi tapella
- Florida Panthersille kirvelevä takaisku
- Vancouverin supertähti vaihtamassa maisemaa? Lähde: tästä kaikki nyt riippuu
- NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Florida Panthersiin
- Entinen HIFK-taituri palaa NHL:stä Eurooppaan – joutuu heti alkukaudesta sivuun
- Sopimus purkissa – Minnesota Wild kiinnitti nuoren tähtihyökkääjänsä
- JYP julkisti alkavan Liiga-kauden kapteenistonsa
- Kärpille ikävä takaisku: neljä pelaajaa sairastuvalle
- KalPa vahvisti puolustustaan – nappasi veteraanin KooKoosta
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Nyt puhuu Joel Armia – paljastaa Ylelle: Tämän takia vaihtoi seuraa NHL:ssä
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Florida Panthersiin
- Sopimus purettu! JYP-puolustaja vaihtaa maisemaa
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Liiga-seura vahvisti rivejään – haaviin hyökkääjä Pohjois-Amerikasta
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä