Floridan superlupaus katosi – kertoo nyt, kuinka alkoi näkemään sairauksia joka paikassa
Florida Panthersin kakkosvahti Spencer Knight joutui keskeyttämään viime kautensa kesken runkosarjan. Hän jättäytyi pois joukkueestaan ja hakeutui pelaajien avustusohjelmaan.
Nyt Knight on paljastanut päätöksensä taustat The Hockey Newsin haastattelussa. Hän joutui hakemaan apua mielenterveysongelmiinsa.
Knightin ongelmat alkoivat alunperin jo vuonna 2019, kun maalivahti pelasi vielä Bostonin yliopistojoukkueessa. Kesken kauden syistä, joita hän ei pysty selittämään, hän alkoi pesemään jatkuvasti käsiään. Hän ravasi vessassa käsipesulla niin paljon, että kauden päätteeksi maalivahti kertoi vanhemmilleenkin, että hän saattaa tarvita apua. Silti Knight pystyi suoriutumaan tavallisesta elämästä ja hän jopa torjui Yhdysvallat nuorten maailmanmestaruuteen.
Kaikki muuttui vuoden 2022 joulukuussa, kun Knight pelasi Winnipeg Jetsiä vastaan. Knight tunsi olonsa huonoksi ja sairastui flunssaan. Sen jälkeen jokin Knightin päässä muuttui ja hänellä oli koko ajan ajatuksia sairauksista ja sairastumisesta. Hänellä oli univaikeuksiakin asian vuoksi.
Niinpä Knight keskeytti kautensa ja haki ongelmiinsa apua. Hän työskenteli pakko-oireiseen häriöön erikoistuneen ammattilaisen kanssa ja voi nyt paljon paremmin.
– Voin edelleen olla pelaaja, joka haluan olla ja olla yksi sarjan parhaista maalivahdeista. Ehkä tänä vuonna, ehkä ensi vuonna, ehkä kolmen, neljän tai viiden vuoden päästä. En tiedä, mutta tiedän, mitä kykenen saavuttamaan, Knight kommentoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!