Liigassa pisteitä takonut taituri lopettaa uransa – taustalla karu syy: ”Erittäin vaikea päätös”
Tapparan ja Ässien paidassa Liigassa kahden kauden ajan pelannut Dragan Umicevic päättää uransa.
Koko viime kauden pelaamatta ollut ruotsalaishyökkääjä kärsii pahasta polvivammasta, mikä ei mahdollista 38-vuotiaan pelurin uran jatkumista.
– Tämä oli erittäin vaikea päätös. Ei se tullut täysin puskista, mutta se on kypsynyt kesän aikana. Kuntoutus on ollut vaikeaa. Aluksi kaikki tuntui hyvältä ja pystyin harjoittelemaan täysin suunnitelman mukaan. Viime joulun aikoihin kaikki näytti hyvältä paluun suhteen.
– Sitten tuli paluun sijaan valitettava takaisku ja jouduin uuteen leikkaukseen, enkä tuntenut oloani täysikuntoiseksi sen jälkeen. Harjoittelin sen jälkeen noin kuukauden, mutta tulokset eivät olleet toivotunlaisia, Umicevic kertoo seuransa Södertaljen tiedotteessa.
Umicevic voitti SM-hopeaa Tapparan paidassa keväällä 2013. Seuraavalla kaudella mies nakutti Ässissä 55 peliin komeat 38 tehopistettä.
Umicevic pelasi pitkällä urallaan myös Ruotsin pääsarjassa, KHL:ssä, Sveitsin liigassa, DEL:ssa sekä monikansallisessa ICEHL-sarjassa. Mies kuului kaudesta toiseen joukkueidensa parhaimpiin pistemiehiin.
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?