Iso paljastus: NHL-seuran pöytälaatikossa todellinen megadiili valmiina
Buffalo Sabresin ja ruotsalaispuolustaja Rasmus Dahlinin, 23, kerrotaan päässeen yhteisymmärrykseen jättimäisestä jatkosopimuksesta.
Expected Buffalo -sivuston toimittaja Chad DeDominicis kertoo sisäpiiritietoihinsa perustuen, että Dahlinin jatkopaperi olisi jo valmiina ”pöytälaatikossa” odottamassa heinäkuun 1. päivää, jolloin Dahlin voi virallisesti sopimuksen vasta allekirjoittaa.
– Muutamien keskustelujen jälkeen ymmärrykseni on se, että Dahlinin jatkosopimus on lähes valmis. Mitään ei voi virallistaa ennen heinäkuun 1. päivää, mutta odotan kahdeksanvuotisen ja 80 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen olevan valmiina odottamassa, DeDominicis kirjoittaa Twitterissä.
Dahlinin vuonna 2021 solmima kolmivuotinen ja 18 miljoonan dollarin arvoinen sopimus päättyy kesällä 2024.
Vuoden 2018 varaustilaisuuden ensimmäisenä pelaajana valittu ruotsalainen aloittaa ensi syksynä kuudennen kautensa Sabres-paidassa. 190-senttiseksi sulavasti liikkuva puolustaja takoi runkosarjan 78 ottelussa omat ennätyspisteensä 15+58=73.
Seuraavan puolustajasukupolven palkkakuningas
Jos DeDominicisin tiedot pitävät paikkansa, on Dahlinista tulossa jatkodiilin myötä NHL:n kolmanneksi eniten tienaava puolustaja.
Nuori ruotsalaistähti jättäisi 10 miljoonan dollarin vuositienesteillään taaksensa mm. NHL:n uuden sukupolven supertähtipuolustajat Cale Makarin (9milj. $ AAV) ja Miro Heiskasen (8,45milj.$ AAV).
Muhkeampaa palkkaa puolustajista nauttivat vain konkariosaston miehet Erik Karlsson (11,5milj. $ AAV) ja Drew Doughty (10,5 milj. $ AAV).
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia