Synkkä putki jatkuu! Leijonat kärsi karvaan tappion Ruotsille

Leijonat kohtasi MM-kisojen huippuottelussa Ruotsin maanantaina. Jännittävä kamppailu eteni aina voittomaalikilpailuun asti, jonka päätteeksi Ruotsi juhli voittoa loppulukemin 2-1.
Ottelun puheenaiheeksi nousi tuomaritoiminta. Ruotsille ei vihelletty jäähyjä sellaisista tilanteista, joista joukkue olisi sellaisia ansainnut. Suomelle sen sijaan tuomittiin heppoinen jäähy muun muassa toisessa erässä.
Kamppailun avausmaali nähtiin vasta toisen erän lopulla, kun Oscar Lindberg vei Ruotsin johtoon. Suomi iski pelin väkisin tasoihin päätöserässä, kun Juho Lammikko rikkoi Leijonien kuparisen maalin kulmalta. Harri Pesonen ja Kasperi Kapanen alustivat kyseisen täysosuman.
Varsinaisella peliajalla ei enempää maaleja nähty ja jatkoaika ei tuonut ratkaisua, joten peli venyi aina voittomaalikilpailuun saakka. Ruotsilta voittomaalikilpailussa onnistuivat kahdesti osunut Lucas Raymond sekä kertaalleen iskenyt Henrik Tömmernes. Suomen maalit viimeistelivät Ahti Oksanen ja Joel Armia. Näin ollen Ruotsi vei ottelun voiton nimiinsä kuudennen laukojaparin jälkeen.
Suomen maalilla Emil Larmi kirjautti pelissä 25 torjuntaa. Ruotsalaisvahti Lars Johansson torjui puolestaan 27 kutia.
Suomi ei ollut voittanut Ruotsia MM-kotikisoissaan koskaan eikä onnistunut siinä nytkään. Tilaisuuksia on ollut nyt kahdeksan ja peli on päättynyt aina Ruotsin voittoon tai tasapeliin.
Näet Lammikon maalin alta tai täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Fanit vastaavat: osaako Ruotsi järjestää MM-kisoja ja tekikö Antti Pennanen virheen?
- Hurja vahvistus: NHL-maalitykki lähtee MM-kisoihin
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?