Kari Jalonen tulisilla hiilillä Tshekeissä – David Pastrnak sanoi suoran mielipiteensä suomalaisluotsista
Kari Jalosen luotsaama Tshekin maajoukkue jäi jääkiekon MM-kisoissa 8. sijalle hävittyään puolivälierissä puhtaalla pelillä jatkavalle USA:lle. Sijoitus oli Tshekin jääkiekon historian huonoin MM-kisoissa.
Jalonen oli saanut MM-kisoihin nimekkään joukkueen, jota pidettiin ennen turnausta B-lohkon ennakkosuosikkina. Tshekkien värikäs kisamatka piti sisällään kyseenalaisia maalivahtiratkaisuja, avainpelaajien loukkaantumisia sekä tehotonta pelaamista ratkaisuotteluissa.
Sanomattakin selvää, että Jalosen tulevaisuus maajoukkueen peräsimessä on nyt suuri puheenaihe Tshekeissä. Suomalaisluotsin sopimus päättyy ensi vuoden MM-kisojen jälkeen.
Jotkut Tshekin kiekkovaikuttajat ovat vaatineet Jaloselle suoraan potkuja.
– Meidän on aika valita tshekkiläinen valmentaja, HC Dynamo Pardubicen urheilutoimenjohtaja Petr Dedek oli laukonut Twitterissä USA-tappion jälkeen.
Jalosen puolustajiakin löytyy ja heistä merkittävin on kevään 2022 MM-kisoissa pronssia voittanut Boston Bruinsin megatähti David Pastrnak.
– Petr, Kari Jalonen on minulle (peukalo ylös emoji), Pastrnak oli vastannut Dedekin tviittiin.
NHL:ssä kuluneella kaudella 61 maalia ja 113 tehopistettä paukuttanut Pastrnak on Tshekin jääkiekon ylivoimaisesti suurin tähti ja hänen puolustuspuhettaan ei varmasti jätetä huomioimatta lopullista päätöstä tehtäessä.
LUE MYÖS:
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin