Pikkuleijonien MM-turnaus alkoi voitolla – kapteeni ratkaisi pelin upealla yksilösuorituksella
Pikkuleijonat avasi urakkansa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa torstaina ottelulla Sveitsiä vastaan. Suomi aloitti turnauksen voitolla, kun Sveitsi kaatui lukemin 4-2.
Maalittoman avauserän jälkeen hanat aukesivat toden teolla toisessa erässä, jossa iskettiin kaikkiaan neljä maalia. Suomi karkasi 2-0-johtoon, kun Emil Järventie onnistui ylivoimalla Jesse Nurmen ja Jesse Kiiskisen syötöistä. Vain puolisen minuuttia myöhemmin Tom Leppä iski Pikkuleijonat kahden maalin karkumatkalle Onni Lindin syötöstä.
Sveitsi nousi kuitenkin vielä toisen erän viimeisellä vitosella tasoihin. Ensin Leo Braillard kavensi ylivoimalla ja pari minuuttia myöhemmin Matteo Wagner tasoitti pelin.
Päätöserään mentiin tasatilanteessa, kunnes ajassa 51:41 Pikkuleijonien kapteeni Kasper Halttunen nappasi joukkueensa reppuselkään ja viimeisteli upealla yksilösuorituksella ottelun voittomaalin. Arttu Alasiurua ja Emil Pieniniemi saalistivat syöttöpisteet tähän osumaan. Nurmi viimeisteli vielä loppulukemat 4-2 tyhjään maaliin Aron Kiviharjun ja Topias Hynnisen passeista.
Suomen maalilla Eemil Vinni kirjautti 16 torjuntaa. Sveitsin maalivahti Ewan Huet torjui puolestaan 33 kiekkoa.
Näet ottelun maalikoosteen alta tai täältä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta