Toimittaja: Liiga saa jäädä – taiturimainen hyökkääjä hakee ensi kaudeksi pelipaikkaa ulkomailta
Pelicansin taiturimainen hyökkääjä Iikka Kangasniemi on siirtymässä ensi kaudeksi ulkomaille pelaamaan, kertoo Ilta-Sanomien toimittaja Sasha Huttunen Twitterissä. Huttusen mukaan Kangasniemi hakee Tshekistä pelipaikkaa.
28-vuotias Kangasniemi on kirjauttanut tämän kauden 44 Liiga-otteluun tehopisteet 5+23=28. Liiga-urallaan hän on pelannut yhteensä 348 runkosarjaottelua (96+151=247) sekä 27 pudotuspeliä (5+11=16) edustaen Pelicansin lisäksi HIFK:ta ja Bluesia. Kangasniemi viimeisteli viime kaudella 42 tehopistettä, mikä on myöskin hänen yhden kauden piste-ennätyksensä Liigassa.
Kangasniemi on pelannut urallaan ulkomailla toistaiseksi vain pienen hetken ajan kaudella 2019-2020. Hän pelasi tuolloin loppukauden ajan Ruotsin kakkostasolla Allsvenskanissa MODO Hockeyn riveissä. Hän ehti pelaamaan joukkueessa kymmenen runkosarjaottelua pistein 2+3 sekä kaksi karsintapeliä tehoin 0+1.
LUE MYÖS:
- Podcast: Mikko Mannerilta suoraa puhetta Ruotsin vuosistaan: ”Ei olisi pitänyt lähteä”
- Iso kunnia – Leijonien tähti valittiin jättiseuran kapteeniksi!
- Pekka Jormakka paljasti podcastissa: tässä uusi osoite!
- Aleksander Barkov latasi suorat sanat Patrik Laineen tilanteesta – sitten tuli yllättävä paljastus
- NHL-legenda Barry Melrose on kuollut
- Jokerifaneilta kovaa hiillostusta – nyt puhuu Tomek Valtonen
- Jokereiden tappioputki venyy! Lukollakin tuskanhiki valuu jo niskassa
- NHL:ssä uutispommi! Anaheim ostamassa tähtensä sopimuksen ulos
- Tapparalle valtava menetys
- Paluu vanhaan seuraan? Patrik Laineelle nousi yllättävä vaihtoehto
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Tapparalle valtava menetys
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Kärpät jysäytti ison uutisen: ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- Liigan ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!