The Athletic: NHL-seura kutsumassa Kärppien tähtipelaajan Pohjois-Amerikkaan!
Oulun Kärppien puolustaja Topi Niemelä on lähtemässä Kärppien kauden päätyttyä Kanadaan.
The Athletic -sivusto kertoo, että Toronto Maple Leafs on kutsumassa Niemelän loppukaudeksi AHL:n pudotuspeleihin pääsevän Toronto Marliesin riveihin.
20-vuotias Niemelä on Maple Leafsin kesän 2020 kolmannen kierroksen (64.) varaus. Oululainen allekirjoitti NHL:n tulokassopimuksen viime vuoden toukokuussa.
Niemelän kulunut kausi Liigassa on ollut tehopisteiden valossa yllättävän vaisu. Taitava puolustaja on tehnyt 53 Liiga-ottelussa vain kahdeksan maalia ja 17 tehopistettä.
Maple Leafsin apulais-GM ja pelaajien kehitysjohtaja Hayley Wickenheiser ei ole huolissaan viime kaudella 48 ottelussa 19-vuotiaana poikkeukselliset tehopisteet 10+22=32 mättäneen suomalaisen hyytyneestä pistetahdista.
– Emme ole yhtään huolissaan hänen pistetuotannostaan. Tämä on tavallaan vain hyvä juttu, sillä hän on jatkanut kehittymistään puolustuspelaamisen eri osa-alueilla, joita tarvitaan NHL:ssä pelaamiseen, Wickenheiser kertoi The Athletic -sivuston haastattelussa.
Kärppien päävalmentajan Lauri Marjamäen puolustusvoittoinen pelityyli voi olla yksi syy Niemelän tämän kauden pistesaldoon. The Athletic -sivuston mukaan Niemelä on pelannut tällä kaudella aiempaa enemmän vastustajien parhaita pelaajia vastaan ja kohentanut siitäkin huolimatta tilastojaan pelinavaamisessa.
The Athletic -sivuston asiantuntija Joshua Kloke pitää Niemelää Maple Leafsin orgniasaation toiseksi parhaana lupauksena tällä hetkellä. Suomalaisnuorukaiselle povataan NHL-paikkaa kaudelle 2024-25.
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä