NHL:n suomalaismolarilta mahtava uran kolmas peli – kirjotti Mikko Rantasen kanssa kahta erilaista historiaa
NHL-joukkue Colorado Avalanchen kokoonpanoon äskettäin kutsuttu ja yöllä aloittavaksi vahdiksi noussut Justus Annunen onnistui St. Louis Bluesia vastaan huikealla tavalla.
Annunen torjui 19 kutia ja Colorado voitti 4-1. Peli oli suomalaiselle tarunhohtoisessa kolmas, NHL:ssä hän debytoi joulukuussa 2021 kahdessa matsissa.
– Äijät olivat mahtavia, minulla ei ollut töitä liikaa. Peli oli melko helppo minulle. Luottaminen itseeni oli ison asia, Annunen oli sanonut Denver Gazetten Kyle Fredricksonin mukaan.
Denver Post muistutti, että aiemmin viikolla Avsin maalilla torjui Aleksandar Georgiev. Colorado-luotsi Jared Bednar oli kuulemma ajatellut, että nyt peräkkäisissä peleissä ykkösvahdin pitää päästä huilaamaan otteluista toinen.
Annusen laittaminen maaliin oli lähteen mukaan oikea veto – onhan Blues aloittanut tyhjennysmyynnit. Yksi lähteneistä on tähtisentteri Ryan O’Reilly.
– Tämä oli iso peli meille. Halusimme jatkaa siitä, mihin Minnesota Wildia vastaan jäimme. Nämä olivat isot kaksi pinnaa, Artturi Lehkonen sanoi NHL:n nettisivuilla viitaten Wild-pelillä sen 3-2-voittoon.
Denver Post puolestaan kertoi, että Annunen oli tekemässä seurahistoriaa. Hän oli jo 40:s Coloradon kokoonpanoon noussut pelaaja tällä kaudella. Koskaan aiemmin näin moni ukko ei ole ollut mukana joukkueen rosterissa.
Lehkonen teki matsissa tehot 0+1, Mikko Rantasen saldo oli 1+1. Hänkin kirjoitti eräänlaista historiaa.
Colorado-tähti ylsi neljänneksi nopeimpana suomalaisena 200 maaliin NHL:ssä. Se otti aikaa 462 ottelua, taalaliigan sivuilla kerrottiin. Nopeammin rajapyykin saavuttivat aikoinaan Teemu Selänne (322), Jari Kurri (328) ja Pietarsaaressa syntynyt Ruotsin passin Tomas Sandström (456).
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta